Perjantai

2010-12-24


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1234
Hae!
 

Palkitun valokuvalehden pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat Tilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - 101 ilmoitusta!

Nettisanomat. Pääkirjoitus jouluaattona 2010.

Joulurauhan julistuksen kuulin lopusta, siis ruotsinkielellä. Sitten Maamme 2 kielellä ja Porilaisten marssi laivaston soittokunnan komeana esityksenä musiikin kielellä.

RKP:n varapuheenjohtaja Nils Torvalds on esittänyt pakkoruotsin poistamista ja saanut muun puoluejohdon niskaansa. Hänen logiikkansa on selvä: Pakkoruotsista luovuttaisiin, mutta sitten pitäisi noudattaa kielilakia paremmin ja antaa kaksikielisissä kunnissa palveluita äidinkielellä. Ihan kohtuullinen vaatimus, joka nyt ei siis toteudu esim. vanhusten hoidossa.

Lisäksi hänen argumenttinsa on se, että perustuslaki pakotti Kokkolan pysymään yhteydessä Vaasaan, ei Ouluun, mutta perustuslaki ei pakota suomenkielisiä opettelemaan ruotsinkieltä. Asia voidaan muuttaa, siis koululaki, milloin tahansa enemmistöpäätöksellä, johon kyllä ajaudutaan pakosta, sillä kokoomuksen ja sdp:n rimpuilu on turhaa. Ei kai nämä puolueet ehdon tahdoin halua ajaa äänestäjiä perussuomalaisiin ja keskustaan.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen lähetti tervehdyksensä Afganistanissa oleville suomalaisille kriisinhallintatehtävissä oleville. Tervehdys on tietenkin paikallaan ja puhe vaativasta tehtävästä on paikallaan, mutta valheelliselta tuntuu se, ettei sodasta uskalleta puhua. Johtaja, joka tarkoituksella ummistaa silmänsä tosiasioilta, on vaaraksi isänmaalleen.

Edellinen johtaja presidentti Martti Ahtisaari, joka oli siinä UPM:n hallituksessa. joka teki ilmiannon kartellista, jota lopulta ei kuitenkaan sitten ollutkaan, saanee kuitenkin lisäbonukset kun onnistui nitistämään Björnbergien omistaman Myllykosken paperitehtaan ja ajamaan tehtaat UPM:n syliin. Tämä suunnitelma näyttää nyt entistä selvemmältä, kun hintataso ajettiin niin alas, että heikoin putosi pois pelistä. Talouslehdet kertonevat tarkemmin suunnittelijoiden nimet, joiden tahtoa Ahtisaari sitten hyvää palkkiota vastaan edisti.

Kaikesta huolimatta Hyvää Joulua kaikilla kielillä.

Nettisanomat. Pertti Manninen, päätoimittaja. Perjantai 2010-12-24 klo 23:23.


Kuva: "Pakkaskaari".
Kovan pakkasen hileistä syntyy spektri, joka ampaisee suoraan ylöspäin kohti ylläkiitävää konetta, kun taas alempana Kaukokiidon kello näyttää 12:45. (2010-12-23). Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Torstaina 2010-12-23 klo 12:45. Pertti Manninen. Isonna!


Pakkoruotsi. Katkelma pääkirjoituksesta Sekaisin Jyrkistä jatkuu lauantaina 2010-06-26. Lue!

Mandaatti Afganistaniin.
Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-07-29. Lue!
Mandaatti Afganistaniin 2. Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-08-05. Lue!
Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia" sunnuntaina 2009-08-30. Lue!
Bild.de: Angela Merkel: Frontfrau in Afghanistan: ”… wie man sie im Krieg hat” ja kommentti maanantaina 2010-12-20. Lue!
Ari Puheloinen: ”Tämän takia olette siellä” ja kommentti maanantaina 2010-12-20. Lue

Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana. Pääkirjoitus perjantaina 2006-12-15. Lue!


News World news Pakistan
Pakistan militants mount attacks on Afghan border
Eleven troops and 24 militants killed after insurgents strike five security checkpoints in north-west tribal region

Reuters guardian.co.uk, Friday 24 December 2010 11.05 GMT

Insurgents attacked five security checkpoints in a north-western Pakistan tribal region on the Afghan border this morning killing 11 troops and leading to clashes in which 24 militants died, officials said.
About 150 militants staged simultaneous attacks using small and heavy weapons on the army checkpoints in the Baizai area of the Mohmand tribal agency, officials said.
...
Pakistani action against militants on the border is seen as crucial to efforts to bring stability to Afghanistan, where US forces are spearheading one of Nato's biggest offensives against the Afghan Taliban. Pakistan has often been criticised for not doing enough.
An intensifying insurgency in Afghanistan has brought more pressure on Pakistan to go after militants operating out of sanctuaries in remote enclaves on its side of the border.

In a separate development, Nato said its troops had captured a member of the elite al-Quds force of Iran's Revolutionary Guards in southern Afghanistan. The man, who was described as a "key Taliban weapons facilitator", was allegedly involved in smuggling arms from Iran to Afghanistan. He was detained on Saturday and held in the Zheri district of Kandahar. Iran is known to have been assisting Taliban forces in the south of the country.

http://www.guardian.co.uk/world/2010/dec/24/pakistan-attacks-afghan-border?INTCMP=SRCH


News World news Afghanistan
Tributes to British soldier killed in Afghanistan bomb blast
Corporal Steven Dunn's family says his death has left 'a huge hole in their lives'

Press Association guardian.co.uk, Thursday 23 December 2010 13.03 GMT

The family of a British soldier killed in a bomb blast in Afghanistan paid tribute to him today, saying his death left "a huge hole in their lives".
...
His family, including his wife, Cheryl, and daughter, Emily, said: "Steven was a loving husband to Cheryl, son to Vicky, and doting dad to Emily. He has left a huge hole in the lives of those he has left behind, including his brothers Christopher and Michael. He will also be sorely missed by Kevin, an important person in his life, and all his aunts, uncles, cousins and many friends.

"He lived for the army, especially 216 Parachute Signal Squadron, and worked hard to get his wings, of which he was very proud. It was his first love after Cheryl and Newcastle United. We are all immensely proud of all that he achieved in his short life. He died doing a job he loved and excelled at."

Three hundred and forty-seven UK military personnel have died since operations in Afghanistan began in 2001.

http://www.guardian.co.uk/world/2010/dec/23/tributes-british-soldier-killed-afghanistan-bomb?INTCMP=SRCH


News World news Afghanistan
The minefields of Afghanistan
US soldiers follow a man who claims there are improvised explosive devices near his house, but as his story changes the tension rises. It's just another day second-guessing the Taliban

Peter Beaumont in Talukan guardian.co.uk, Wednesday 22 December 2010 20.19 GMT
US army captain John Hintz leads his men carefully through a minefield in Talukan in Kandahar province.
Photograph: Antonio Olmos for the Guardian

The man comes to the gate of the outpost of 1/187 battalion of the 101st Airborne. He introduces himself as one of the village's doctors. He is short and round-faced in a clean white shalwar kameez, waistcoat and ornate prayer cap. He wants to show the soldiers where the Taliban have left anti-personnel mines and improvised explosive devices (IEDs) around his house.

He explains that he lives not far away, so a handful of soldiers go out after him. At his request they follow at a distance behind, as he walks through the bazaar, so other villagers do not know he is guiding the Americans. But his house is not nearby. The route on which he guides the soldiers twists through the lanes of the village of Talukan in southern Afghanistan and beside a dirty shallow stream until finally we are out of the village and walking a narrow road between two high mud walls.The confidence that marked the beginning of the walk dissipates rapidly to be replaced with a nervous tension among the soldiers. "I don't like this," mutters Sergeant David Fiske. "This guy could be leading us into an ambush."
...

The soldiers now no longer trust the man. His story has changed too often. That night, sitting around the fire in their compound, Fiske expresses his frustration, talking with the other sergeants of the company. "We're playing on the Taliban's terms here. It's inevitable that eventually someone will stand on an IED or one of the [bomb disposal] guys will trigger one while trying to disable it." A few days after we leave, emails come from two of the soldiers, describing the realisation of the company's fears. Specialist Justin Culbreth, aged 26, has been killed stepping on a mine in one of the grape fields.

http://www.guardian.co.uk/world/2010/dec/22/afghanistan-minefields-us-soldiers-taliban


www.thailand.fi
www.phuket.fi

www.patong.fi

www.flyingfinn.info
www.midnightsun
restaurant.info
 

Patong - Kata
Ravintolat
Patong - Kata
Mopot ja auto

Flying Finn
Vene-Kalastus
Vuokrattava Talo-Huvila Thalangissa

Pakkoruotsi. Katkelma pääkirjoituksesta Sekaisin Jyrkistä jatkuu lauantaina 2010-06-26. Lue!

Mandaatti Afganistaniin.
Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-07-29. Lue!
Mandaatti Afganistaniin 2. Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-08-05. Lue!
Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia" sunnuntaina 2009-08-30. Lue!
Bild.de: Angela Merkel: Frontfrau in Afghanistan: ”… wie man sie im Krieg hat” ja kommentti maanantaina 2010-12-20. Lue!
Ari Puheloinen: ”Tämän takia olette siellä” ja kommentti maanantaina 2010-12-20. Lue

Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana. Pääkirjoitus perjantaina 2006-12-15. Lue!


Pakkoruotsi. Katkelma pääkirjoituksesta Sekaisin Jyrkistä jatkuu lauantaina 2010-06-26.

Sekaisin Jyrkistä jatkuu.
Pakkoruotsiasiassa vedotaan jo perustuslakiin. Minkälaisina hölmöinä Jyrki Katainen ja Kimmo Sasi kansalaisia pitävät ja minkälaisena lammaslaumana nämä herrat pitävät esimiehiään, kokoomusväkeä, kun ryhtyvät puhumaa perustuslaista ja pakkoruotsista samaan aikaan.

Suomi on kaksikielinen, ellei kolmekielinen maa. Perustuslain mukaan kieliä ovat suomi, ruotsi ja saame. Saamenkieliset uutiset jäivät Suomessa kesälomalle: ”Toivotamme suomalaisille katsojillemme hyvää kesää!” Näin kevään viimeisessä uutislähetyksessä, jossa kerrottiin Norjan ja Ruotsin lähetysajat kesälle. Saamenkieliset uutiset on muuten ainoa Ylen uutislähetys, jolla ei ole vakinaista katseluaikaa, tulee milloin sattuu FST5-kanavalta. Ylellä on 4 kanavaa. Oli viisi, joista se luovutti yhden SanomaWSOY:lle (Jimin tai Livin). Nelosen myöhäisuutiset on myös ajankohdaton, tulee milloin tulee, jos tulee ollenkaan. Oikein pitkään jatkuva ohjelma poistaa koko lähetyksen ja tuo säästöä, rahallista, Sanomakonsernille. Imagosta ei kannata puhua: Uutislähetykset ovat pakollista pakkopullaa, joista ei kehdata tai saa kokonaan luopua lupaehtojen määräysten mukaan. SuomiTV näyttää muuten uutisia, ainakin arkisin kiinteään aikaan: kuudelta, seitsemältä ja kahdeksalta.

Tästä pakkoruotsista vielä. Kaksikielisyys edellyttää tietenkin vain sen, että kansalaisia on palveltava valtionhallinnossa heidän äidinkielellään. Kunnissa vain silloin, jos kunta on kaksikielinen, näin olen asian ymmärtänyt. Tavoitteen saavuttamiseksi on siis edellytettävä virkahenkilöiltä kielitaitoa, ei tietenkään heiltäkään kaikilta, että tavoite saavutetaan.

Nykyinen pakkoruotsi on surkea koulutustavoite, jota muuten kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkunen kannattaa. Koululaisille tulisi olla yksi kieli pakollinen ja sitä olisi opetettava joka koulupäivä kaikki vuodet. Silloin voisi jotakin kivaa tulostakin syntyä. Opittaisiin puhumaan kieltä ja pystyttäisiin kommunikoimaan sillä opitulla kielellä. Kahden vieraan kielen opettaminen on osalle oppilaista, vaikka joka viidennelle, tutkimustuloksia on, liikaa, mitä niitä poikia siellä koulussa kiusataan, koko koulunkäyntihän siinä saa masennuksen. Toinen aine joka pitäisi olla joka päivä on liikunta. ja jokainen koululainen olisi opetettava uimaan koulussa. Valtion on huolehdittava siitä, että kunnille varattaisiin tähän resurssit, matkarahat ja opettajat.

Tässä näille Matille, joka ei asiasta huolehtinut, ja Marille ja Jyrkille ohjeita. Te voisitte asialle jotain tehdä, jos teissä olisi hitusenkin selkärankaa. Siis pakkoruotsi pois ja liikunta sekä uimataito pakolliseksi! Pistäkää se opetusministeri Henna Virkkunen järjestykseen.

http://www.nettisanomat.com/2010/06/26/etusivu.htm

Mandaatti Afganistaniin. Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-07-29.

Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-07-29 klo 12:09. Nettisanomat. Pertti Manninen
Suomi on taas ajopuuna joutunut sotaan, Afganistaniin. Hallituksen pääministeri on Matti Vanhanen, ulkoministeri Alexander Stubb ja Puolustusministeri Jyri Häkämies. Tasavallan presidentti on Tarja Halonen. Vanhanen ja Halonen ovat lomalla eivätkä lausu mitään. Nämä Naton juoksupojat Stubb ja Häkämies selittelevät.

Suomen pitää noudattaa omia lakejaan on sitten operaatioilla Naton tai YK:n hyväksyntä. Tästähän tässä viime kädessä on kysymys, vai onko aivan tarkoituksella ajauduttu tähän tilanteeseen. Johtajat leikkivät siis suomalaisten miesten hengillä ja sallivat ”vihollisten” tappamisen niin kuin suomalaisten joukkojen komentaja asian ilmaisi.

(Lähde: HBL. Pääkirjoitus tiistaina 2009-07-28. Finland i krig – Finland för fred. ”Då överstelöjtnant Ahti Kurvinen, som leder den finländska styrkan i Afghanistan, på söndagskvällen i tv kommenterade den senaste incidenten med finländska och svenska soldater inblandade, kom han däremot faktiskt att säga att det hela började med att ”fienden öppnade eld”.”)

Suomen päättäjät olivat häpeällisesti hiljaa ja toivoivat, että keskustelua Suomen mukana olosta sodassa tai sodanosapuolena ei tarvitsisi käydä. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kuitenkin kirjoitti asiasta Helsingin Sanomissa (linkki) viime perjantaina 2009-07-24, siis seuraavana päivänä, jolloin vastaava Georg Gafronin Bildissä julkaistu saksalaiskirjoitus ilmestyi (Nettisanomat-2008-07-27). Tämän jälkeen ei enää voitu vaieta.

Mandaatti Afganistaniin. Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-07-29 klo 12:09. Nettisanomat. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2009/07/29/etusivu.htm#mandaatti

Mandaatti Afganistaniin 2. Pääkirjoitus keskiviikkona 2009-08-05.

Pääkirjoitus.

Nyt sitten kiistellään ollaanko sodassa vai ei. Pääministeri Matti Vanhanenkin on sitten jotain sanonut. Suunnilleen niin, että ”asiat olivat tiedossa joukkoja sinne lähetettäessä, mitään uutta ei ole ilmennyt”. Tasavallan presidentti Tarja Halonen puolestaan ilmaisi tahtonsa siitä, että joukot siellä pysyvät. Puolustusministeri Jyri Häkämies hokee, että operaatiolla on YK:n siunaus. Uusi puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen ei ota kantaa sodassa olemiseen vaan väistää kysymyksen kertomalla, että siellä on ammattitaitoisia rauhanturvaajia. Vanha diplomaatti Jaakko Iloniemi muotoilee asian niin, että vain valtiot voivat olla sodassa keskenään.

Aina vain olennaista on se, että onko ajauduttu sellaiseen olotilaan Afganistanissa, ja suomalaiset joukot sen mukana, että suomalaisten joukkojen läsnäolo ei ole enää Suomen lakien mukaista, siis voimassa olevien. Päättäjäthän eivät tietenkään tätä muutosta myöntäisi, mutta asia on selvitettävä muulla tavalla, jos siihen on mahdollisuuksia, koska Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta.

Sisällissotakin on tietenkin sotaa ja hokema siitä, että suomalaiset eivät ole varsinaisella levottomalla alueella on sokeaa. Jo läsnäolo siellä rauhallisemmalla alueella on mukana oloa ja vaikuttaa tietenkin myös rauhattomien alueiden olotilaan. Jos siis siellä jossakin on sotaa, niin suomalaisten läsnäolo lähistöllä on osallistumista siihen sotaan. Vain Suomen maaperällä joukot olisivat niin kaukana, ettei tarvitsisi väittää suomalaisten olevan joukkoineen mukana sodassa. Silti myötämielisyys Afganistanin järjestykseenpalauttamiseen ja terrorismin vastaiseen sotaan on kannanotto suurvaltojen (Naton) maailmanpoliisina olon puolesta.
Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Keskiviikko 2009-08-05 klo 13:07

http://www.nettisanomat.com/2009/08/05/etusivu.htm


sunnuntaina 2009-08-30.

Arkisto 2009
Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia".
Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26.
Muut lehdet: Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26. TURKU Ossi Rajala. "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Katainen varoittaa suruviestien riskin kasvaneen.
"Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Suomen on edelleen pysyttävä mukana Afganistanin operaatiossa, koska islamilainen tasavalta on edelleen sekasortoisessa tilassa. - Afganistanissa käydään tärkeätä kamppailua terrorismia vastaan. Olemme operaatiossa mukana omien turvallisuusintressien takia ja meillä on halua auttaa Afganistanin kansaa, hän totesi tiistaina kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa Turussa. - Katainen toivoo eduskunnan puivan operaatioita syksyllä. Hän ymmärtää, että riskien kasvaessa myös paineet maasta lähtemistä kohtaan kasvavat. - Niiden, jotka haluavat Suomen vetäytyvän pois, olisi syytä miettiä, haluavatko he koko kansainvälisen yhteisön lähtevän Afganistanista. Tähänkin kysymykseen on oltava valmis sanomaan kyllä, jos operaatiosta luovutaan. Kokoomusjohtaja totesi Isaf-joukkoja koskevien päätösten olevan jatkossakin vaikeita, Vaativan operaation vaarat ovat lisääntyneet, joten Katainen varoittaa mahdollisista uusista suruviesteistä. - Osallistumista operaatioon tullaan tarkastelemaan vuosittain. Riskit on tiedostettava, Suruviestien aiheutumista tietenkin vältetään, mutta niitä voi silti tulla. Olemme toistaiseksi olleet melko onnekkaita." "Jyrki Katainen puolusti suomalaisten rauhanturvaajien läsnäoloa Afganistanissa tiistaina Turussa. Mikko Stig/Lehtikuva. Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26.
Kuva: Pertti Manninen sunnuntaina 2009-08-30.
http://www.nettisanomat.com/2009/08/30/etusivu.htm
 

Bild.de: Angela Merkel: Frontfrau in Afghanistan: ”… wie man sie im Krieg hat” ja kommentti maanantaina 2010-12-20.

Bild.de: Angela Merkel: Frontfrau in Afghanistan: ”… wie man sie im Krieg hat”.
Joulukuu 20th, 2010
Bild.de:
BamS begleitete die Bundeskanzlerin in den Krieg
Angela Merkel: Frontfrau in Afghanistan

Vor dem Adventsbrunch in der Kantine hält die Kanzlerin vor mehreren Hundert Soldaten eine Rede, findet dabei deutliche Worte:

„Wir haben hier nicht nur kriegsähnliche Zustände, sondern Sie sind in Kämpfe verwickelt, wie man sie im Krieg hat. Das ist für uns eine völlig neue Erfahrung. Wir haben das sonst von unseren Eltern gehört im Zweiten Weltkrieg.“

Wegen des aktuellen Trauerfalls entfällt der geplante Besuch des Weihnachtsmarktes. Bevor es mit einer Transall C-160 zurück nach Termez geht (von da sind es dann noch sechs Stunden zurück nach Berlin), besucht Merkel eine berührende Trauerfeier für den Toten.

Der Pfarrer sagt: „Fragen nach dem Sinn und Unsinn dieses Todes stellen sich.“

Die Kanzlerin: „Die Anteilnahme der Bundesregierung kommt von Herzen, aber das kann den Angehörigen kein Trost sein. Dieser Tod macht klar, wie groß der Dienst ist, den Sie hier leisten.“

Ein Trompeter spielt „Ich hatt’ einen Kameraden“.

http://www.bild.de/BILD/politik/2010/12/19/bundeskanzlerin-angela-merkel/frontfrau-zu-besuch-in-afghanistan.html


Kommentti.
Milloin Suomen päättäjät pystyvät sanomaan saman asian?. Niinkuin saksalaiset, niin suomalaisetkaan, ainakaan enemmistö, ei tahdo olla sodassa mukana, että joukot ovat ylipäätään ovat Afganistanissa.
Viikkosanomat. Pertti Manninen maanantai 2010-12-20 klo 01:37.

http://viikkosanomat.fi/2010/12/20/bild-de-angela-merkel-frontfrau-in-afghanistan-wie-man-sie-im-krieg-hat/


Liite: Linkkejä artikkelin sivulla:

Aktuell
Dienstwaffen-Unfall!
Bundeswehr-Soldat (21)
in Afghanistan gestorben

Aktuell
Blitzbesuch in Kunduz
Merkel sagt Afghanistan-
Soldaten „Danke”

Mazar-e-Sharif
Merkel trauert um
toten Soldaten

Blitzbesuch
Merkel in
Afghanistan

Soldaten bei ”Kerner”
So hart ist der Krieg
in Afghanistan

Merkels Besuch 2009

Afghanistan-Besuch
Merkels Krieg
um die Herzen

Nach Merkels Abreise
Raketenangriff auf
unsere Afghanistan-Soldaten

Kanzlerin Merkel
Blitzreise nach
Afghanistan

Hintergrund

Afghanistan-Besuch
Soldaten verteidigen
ihren Minister

Afghanistan-Besuch
Soldaten finden die
Guttenbergs großartig

Afghanistan-Besuch
War es richtig, dass
seine Frau dabei war?

Blitz-Besuch in Kunduz!
Ehepaar Guttenberg
in Afghanistan

Minister-Gattin
Woher nimmt sie
diesen Mut?

Johannes B. Kerner
„Truppe hat sich
über Besuch gefreut”

Aktuell
Besuch in Afghanistan
Westerwelle verteidigt
die schöne Baronin

Video
Bei Besuch in Afghanistan
Kanzlerin Merkel
dankt deutschen Soldaten

Video
Überraschungsbesuch
Angela Merkel
in Afghanistan

Mehr zum Thema

Merkel-Interview
Müssen wir für
Europa blechen?

Video
Guttenberg zu Afghanistan-Reise
„Wir würden es
wieder so machen”

Video
Überraschungsbesuch in Kundus
Guttenberg mit Ehefrau in
Afghanistan eingetroffen


Ari Puheloinen: ”Tämän takia olette siellä” ja kommentti maanantaina 2010-12-20.

Joulukuu 20th, 2010
Uusi Suomi maaanantaina 2010-12-20

LAINAUS
Rauhanturvaajille viesti Suomesta: Tämän takia olette siellä

Julkaistu: 8:46
12 kommenttia
Kuva: Puolustusvoimat

Rauhanturvaajat viettävät joulua mitä erilaisimmissa olosuhteissa.
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen kertoo joulutervehdyksessään suomalaisille rauhanturvaajille, miksi heitä tarvitaan maailman kriisipesäkkeissä. Puheloinen kehuu rauhanturvaajien tekevän ”tärkeää työtä Suomen turvallisuuden hyväksi”.

– On tarpeen, että Suomi osallistuu sotilaalliseen kriisinhallintaan tarvittaessa myös kaukaisilla alueilla, koska siten voidaan ennalta ehkäistä kriisien mahdollista laajentumista ja niiden vaikutusten ulottumista joko suoraan tai välillisesti koskemaan Suomea. Yhä globalisoituvassa maailmassa kriisien seurannaisvaikutusten riskeillä on taipumusta kasvaa, sanoo Puheloinen.

Suomen turvallisuuden lisäksi tärkeää on kriisialueiden ihmisten auttaminen.

– Turvallisten olosuhteiden luominen ja ylläpito muun kansainvälisen tuen ja avun toteutusta varten edistämään kriisialueiden kehitystä sekä vakautta on sotilaallisen kriisinhallinnan keskeinen tarkoitus, toteaa Puheloinen.
LAINAUS LOPPUU

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107620-rauhanturvaajille-viesti-suomesta-taman-takia-olette-siella

Kommentti.

Nytkö täältä Suomesta se pitää kertoa siellä oleville. Kyllä kai miehet ja naiset sen ovart tienneet lähtuiessään. Puolustusvoimain komentaja aliarvioi lähtijöitä pahan kerran. Eväät vähissä? Hyvää Joulua ja turvallista kotiinpaluuta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2010-12-20 klo 11:31.

http://viikkosanomat.fi/2010/12/20/uusi-suomi-ari-puheloinen-taman-takia-olette-siella-afganistanissa/




Arkisto. Nettisanomat maanantai 2009-09-14.


Nettisanomat maanantai 2009-09-14.
 N:o 1042
 
Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue!
Die Bombennacht von Afghanistan. Wie viele Zivilisten mussten wirklich sterben?
BILD BUNDESAUSGABE 8. SEPTEMBER 2009 - Kuinka monen siviilin täytyy todella kuolla? Bild
Merkel verteidigt unsere Soldaten in Afghanistan 14.09.2009 - 13:32 UHR  
Die Bombennacht von Afghanistan. Wie viele Zivilisten mussten wirklich sterben?
BILD BUNDESAUSGABE 8. SEPTEMBER 2009 - Kuinka monen siviilin täytyy todella kuolla? Kuva Pertti Manninen 2009-09-14.
www.bild.de - 14.09.2009 - 13:32 UHR  

Regierungserklärung zu Afghanistan

Merkel verteidigt unsere Soldaten in Afghanistan
„Sie riskieren ihr Leben, dafür haben wir Ihnen zu danken“ – Kritik an Vorverurteilung ++ Nato bestätigt zivile Opfer

"WIR TRAUERN UM OPFER" MERKEL VERTEIDIGT SOLDATEN IN AFGHANISTAN (DAS VIDEO)

Parlamentarische Sternstunde heute im Bundestag.
In einer bemerkenswerten Regierungserklärung hat Bundeskanzlerin Angela Merkel (55, CDU) heute den Afghanistan-Einsatz der Bundeswehr gegen jede Kritik verteidigt.
Die Kanzlerin beschwor die Bürger, an die Ursachen des Afghanistan-Einsatzes zu denken. Er sei die Antwort auf die Anschläge vom 11. September, die sich am Freitag zum achten Mal jähren.

„Der Afghanistan-Einsatz ist unsere Reaktion auf den Terror. Er ist von dort gekommen – und nicht umgekehrt! Afghanistan ist die Brutstätte des Terrors“, so Merkel. Und die Kanzlerin brach eine Lanze für die Bundeswehr: „Unsere Soldaten riskieren ihr Leben, dafür haben wir ihnen zu danken.“

Hintergrund: In den vergangenen Tagen hatte es Wirbel und internationale Kritik an der Bombardierung von Taliban-Kämpfern gegeben. Der Einsatz, bei dem es auch zivile Opfer gab, war auf deutschen Befehl erfolgt. Die genauen Umstände sind noch nicht geklärt.

Im Bundestag versprach Merkel die lückenlose Aufklärung des Falles. Zugleich wies sie die Kritik an dem Einsatz vehement zurück. „Ich verbitte mir jede Vorverurteilung – und zwar von wem auch immer, im Inland wie im Ausland.“ Die Kanzlerin sprach den Afghanen ihr Mitgefühl aus: „Ich bedauere zutiefst. Jeder zu Tode gekommene Mensch ist einer zu viel.“

Merkel ließ keinen Zweifel daran, dass der Afghanistan-Einsatz mittlerweile zur Chefsache geworden ist. Sie machte sich in dem Zusammenhang für einen Krisen-Gipfel stark. Im Rahmen der Uno müsse nach einer neuen Strategie gesucht werden. Sie schlug einen Fünf-Jahres-Plan vor, nach dem sich die internationalen Truppen nach und nach zurückziehen.

Ähnlich äußerte sich Außenminister Frank-Walter Steinmeier (SPD). „Die Bundeswehr ist keine Besatzungsmacht. Wir sind nicht für die Ewigkeit in Afghanistan“, sagte er im Bundestag. Auch der SPD-Kanzlerkandidat verbat sich jede Vorverurteilung aus dem Ausland. Zugleich verwies er auf die neue Dimension des Falles.

„Das war nicht irgendein bedauerlicher Zwischenfall. Wir dürfen jetzt nicht einfach zur Tagesordnung übergehen“, so Steinmeier. Er äußerte Verständnis dafür, dass es eine neue öffentliche Debatte über den Einsatz gibt. Dass es möglicherweise etliche zivile Opfer bei der Bombardierung der Taliban gegeben habe, werfe „ein neues Schlaglicht auf den Afghanistan-Einsatz“.

Inzwischen hat die Nato offiziell bestätigt, dass es zivile Opfer gegeben hat. In einer am Dienstag in Kabul veröffentlichten Erklärung der Nato-Truppe Isaf heißt es, erste Untersuchungen ließen die Isaf davon ausgehen, „dass Aufständische, aber auch Zivilisten durch den Luftangriff getötet und verletzt wurden“. Die Nato untersuche den Vorfall derzeit gründlich, um die genaue Zahl der zivilen Opfer feststellen zu können.

Rückblick: In der Nacht zum vergangenen Freitag entführen Taliban-Kämpfer sechs Kilometer südlich von Kunduz zwei voll beladene Tanklastzüge. Ein US-Spezialflugzeug hat die Lkw im Visier. Die Bundeswehr fordert Unterstützung aus der Luft an. Zuerst trifft ein amerikanischer B-1-Bomber ein, dessen Besatzung die beiden entführten Tanklastwagen und Dutzende Personen in deren Umgebung sieht. Die B-1 muss wegen Treibstoffmangels zu ihrem Stützpunkt zurückkehren. Etwa 20 Minuten später treffen zwei US-Kampfflugzeuge des Typs F-15 E ein, deren Besatzungen Videoaufnahmen zum deutschen Stützpunkt funken. Etwa eine halbe Stunde nach der Ankunft der beiden F-15-Maschinen werden die Bomben auf die Tanklastzüge abgeworfen.
http://www.bild.de/BILD/politik/2009/09/08/afghanistan-merkel/nimmt-stellung-zur-bombennacht.html

DEUTSCHLANDS SCHNELLSTE MEINUNG
Soll die Bundeswehr aus Afghanistan abziehen?
Ja, der Krieg gegen die Taliban ist nicht zu gewinnen
Nein, wird müssen unsere Freiheit am Hindukusch verteidigen

STIMMEN: 59808 ENDET: 04.09.2010 ABSTIMMEN
Tragen Sie bitte den untenstehenden Code ein.
IHRE Stimme wird gezählt



Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana. Pääkirjoitus perjantaina 2006-12-15.

Perjantai 2006-12-15.



Kuva. "MAGAZINE PAPER PRODUCER INDICTED ON PRICE-FIXING CHARGE." Deparment of Justice. Wednesday, December 13, 2006. Connecticun grand juryn Stora Ensoa vastaan nostaman syytteen alkusanat. Ylen kuvasta Petti Manninen torstaina 2006-12-14.

Pääkirjoitus.
Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana.

Aluksi: Nettisanomat torstaina 2004-07-22.
Presidentti Martti Ahtisaari ja kumppanit joutuvat mahdollisesti tuomiolle USA:ssa.

"UPM:n kartellisotku yritetään laittaa erotetun toimitusjohtaja Juha Niemelän piikkiin. Hallituksen kuuluisat jäsenet Martti Ahtisaari, Jorma Ollila ja Vesa Vainio näyttelevät tietämättömyyttä ja yllättyneisyyttä. Suomessa ja Euroopassa tähän voidaan ja ehkä halutaankin uskoa, mutta ei USA:ssa. Siellä firman hallituksen jäsenet joutuvat todella tilille tekosistaan: vankilaan!"
Pertti Manninen, nettisanomat torstaina 22.07.2004.
http://www.nettisanomat.com/2004/07/22/upm.htm

Väliksi. Helsingin Sanomat perjantaina 2006-12-15.
Stora Ensolle kartellisyyte Yhdysvalloissa.

"Syytteessä ei kerrota kenen kanssa Stora Enso on sopinut hinnoista ja tietojen vaihdosta. Yhdysvaltain oikeusministeriön tiedotteessa sanotaan, että Stora Enson saama syyte on ensimmäinen aikakauslehtipaperiteollisuuden menettelytapoja koskevassa tutkimuksessa. Lausuma viittaa siihen, että muitakin syytteitä on tulossa. Stora Enson mahdollinen kartellikumppani oli ainakin paperiyhtiö UPM, jonka aloitteesta tutkinta käynnistyi keväällä 2004. Ilmiannollaan yhtiö sai viranomaisilta syytesuojan." Jyrki Iivonen, Helsingin Sanomat perjantaina 15.12.2006.

Lopuksi.
Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana.

Marraskuussa EU:n kilpailuviranomaiset lopettivat kartellitutkimukset Euroopassa. UPM:n aikoinaan yllättäen eronnut toimitusjohtaja oli helpottunut ja sanoi ihmettelevänsä, jos UPM:n hallituksen puheenjohtaja pääjohtaja Vesa Vainio voi jatkaa tehtävässään "näin vakavan virheen" eli alkuperäisen ilmiannon takia. Lähde: Helsingin Sanomat 2006-12-15.

Niemelän katkeruuden kyllä ymmärtää hyvin. Silti ei ole kuitenkaan varmaa tekikö silloinen UPM:n hallitus ilmiantonsa pelkästään oman henkilökohtaisen nahkansa pelastamiseksi. Voi olla, että yhtiön etu oli kyseessä todellisena syynä. Nyt USA:ssa nostettu syyte Stora Enso-yhtiötä vastaan, ei henkilöitä, voi johtaa enimmäisrangaistukseen 7,5 miljoonaa euroa tai tuplana riippuen hyödyn määrästä tai asiakkaiden menetyksistä. Tuntematta USA:n lainsäädäntöä voi kuitenkin arvella, että suomalainen yhtiö on siellä todella lain armoilla toisin kuin mahdollisesti Euroopassa. Ratkaisu tullee ensi kesänä ja vyyhti voi poikia vielä kaikenlaista.

Jos olisin asianosainen tai jotenkin jutussa mukana, en kyllä nukkuisi kaikkia öitäni rauhallisena. Näyttää siltä, että UPM:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Vainio ja hallituksen jäsen presidentti Martti Ahtisaari eivät joudu enää syytteeseen, koska he olivat ilmiantajia. Hallituspalkkiot siis jatkossakin juoksevat.

Palkkiot antavat tietenkin hiukan lohtua sille, että on joutunut Juudaksen rooliin ilmiantajaksi. On tietenkin hyvä kirjata tämäkin Martti Ahtisaaren ominaisuus aikakirjoihin. Toinenhan on tämä kuuluisa lausahdus, jossa hän ei niin kovin paljon anna painoarvoa sille, löytyykö Irakista ydin- tai muita aseita, silloin kun niitä sieltä etsittiin ja perusteltiin sodan aloittamista.
http://www.nettisanomat.com/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm

Nobelin rauhanpalkinnon ansaitsee eettisesti korkeatasoinen henkilö, niin kuin viime vuosina näyttää käyneen. Limbo lienee USA:n ulkoministeri Henry Kissingerin palkitseminen! Siitä on kyllä vuosia, mutta kyllä se aina painaa mieltä, kun muistelee rauhanpalkinnon saaneita.

Perjantaina 2006-12-15. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2006/12/15/kartelli.html



TOP 30 - Nettisanomat ja muut sivustot päänimien mukaan. Kävijätilastot. Syyskuu 2010. Lista 2010-10-21
nettisanomat.com
17 863
sanomatori.fi
16492
viikkosanomat.fi
6325
12.fi
2347
sanomanetti.fi
1481
infoinfo.fi
880
fy.fi
688
wincapita.fi
628
vuosisanomat.fi
619
sananen.fi
518
venus.fi
510
hs27.com - hs24.fi
495
helkinginsanomat.com
422
jyppi.fi
402
nettifoto.fi
386
kuvasanomat.fi
333
vahtija.fi
317
torvalds.fi
315
fifty-fifty.fi
311
sanomakuvat.fi
298
shit.fi
293
nettinen.com
280
sokrates.fi
276
erika.fi
256
lennon.fi
253
laukaansanomat.fi
249
asianajotoimi.fi
234
kroisos.fi
215
asiat.fi
209
keskisuomilainen.fi
208


Yhteensä n. 53 700. Muut alle 200 kävijää tai tilastointi puuttuu.
TOP 30 - Nettisanomat ja muut sivustot päänimien mukaan. Kävijätilastot.
Syyskuu 2010. Lista 2010-10-21





Keskiviikko

2010-12-22


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1233
Hae!
 

Rauhallista Joulua ja Onnellista vuotta 2011!

Valokuvaajan ääni. Palkitun Photo Raw valokuvalehden pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - 101 ilmoitusta!

Talitintti etsii ruokaansa nokkien lehtiä ja kuoria talven lumen ja jään keskeltä.
Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Sunnuntai 2010-12-19 klo 14:01. Pertti Manninen.


Nettisanomat. Keskiviikkona 2010-12-22, vuoden pimempänä päivänä.

Viikkosanomat-blogit 26.11.2010 alkaen.

”Typeryyttä” – Jyrki Katainen haukutaan pystyyn. Mutta jos hän onkin suoraselkäinen isänmaan puolustaja?

Marraskuu 26th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/11/26/typeryytta-%e2%80%93-jyrki-katainen-haukutaan-pystyyn-mutta-jos-han-onkin-suoraselkainen-isanmaan-puolustaja/

Kuulustelut jatkuvat, Tapaus xxxxx xxxxxxx, asianajaja vs Nettisanomat.
Marraskuu 27th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/11/27/kuulustelut-jatkuvat-tapaus-pekka-mononen-asianajaja-vs-nettisanomat/

Curling-halli, jossa voi pelata, on käyttökelpoinen! Tapaus Markku Uusipaavalniemi.
Joulukuu 1st, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/01/curling-halli-jossa-voi-pelata-on-kayttokelpoinen-tapaus-markki-uusipaavalniemi/

Suomi vuorossa. Työläiset ja muut köyhät kyykkyyn. Suunta on selvä.
Joulukuu 1st, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/01/suomi-vuorossa-tyolaiset-ja-muut-koyhat-kyykkyyn-suunta-on-selva/

Ei se Kataisen ehdotus Lotosta Irlannin pelastajana ollutkaan tuulesta temmattu. Espanja myy lottoyhtiöstään 30 prosenttia!
Joulukuu 1st, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/01/ei-se-kataisen-ehdotus-lotosta-irlannin-pelastajana-ollutkaan-tuulesta-temmattu-espanja-myy-lottoyhtiostaan-30-prosenttia/

Fortum, Ural, Bulgaria, Lilius ja Kuula.
Joulukuu 1st, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/01/fortum-ural-bulgaria-lilius-ja-kuula/

Ulkoministeri Stubb ja Helsingin Sanomat eli: ”Julian Assange ja Eldar Murtazin sekä Aleksander Stubb”.
Joulukuu 3rd, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/03/ulkoministeri-stubb-ja-helsingin-sanomat-eli-julian-assange-ja-eldar-murtazin-seka-aleksander-stubb/

Alexander Stubb ja Wikileaks.
Joulukuu 3rd, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/03/alexander-stubb-ja-wikileaks/

Häkämies ja ohjukset ja Kemira ja jätevedet. Jostakin on puhuttava vai onko. Munauksista ei kannata puhua. Korvia punottaa.
Joulukuu 10th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/10/hakamies-ja-ohjukset-ja-kemira-ja-jatevedet-jostakin-on-puhuttava-vai-onko-munauksista-ei-kannata-puhua-korvia-punottaa/

Eduskunnassa: Pentti ja Pertti. Oinonen ja Virtanen. ”Veltto nyt tökkii koko ajan”.
Joulukuu 14th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/14/eduskunnassa-pentti-ja-pertti-oinonen-ja-virtanen-veltto-nyt-tokkii-koko-ajan/

10 ensimmäistä: YK lopetti Irakin vastaiset pakotteet
Joulukuu 16th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/16/10-ensimmaista-yk-lopetti-irakin-vastaiset-pakotteet/

Kaksi tapaa kertoa 800 työntekijän irtisanomisesta. Tapaus Nokia ja HS.
Joulukuu 16th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/16/kaksi-tapaa-kertoa-800-tyontekijan-irtisanomiseta-tapaus-nokia-ja-hs/

Ei kai Mikko Paatero ollut paikalla eli Mikko Paatero kuolemantapauksen tutkijana.
Joulukuu 16th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/16/ei-kai-mikko-paatero-ollut-paikalla-eli-mikko-paatero-kuolemantapauksen-tutkijana/

Guardian. WikiLeaks cables: You ask, we search. ”Anneli Jäätteenmäki”.
Joulukuu 18th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/18/guardian-wikileaks-cables-you-ask-we-search-anneli-jaatteenmaki/

Bild.de: Angela Merkel: Frontfrau in Afghanistan: ”… wie man sie im Krieg hat”.
Joulukuu 20th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/20/bild-de-angela-merkel-frontfrau-in-afghanistan-wie-man-sie-im-krieg-hat/

Uusi Suomi: Ari Puheloinen: ”Tämän takia olette siellä”. Afganistanissa.
Joulukuu 20th, 2010
http://viikkosanomat.fi/2010/12/20/uusi-suomi-ari-puheloinen-taman-takia-olette-siella-afganistanissa/


Uusi Suomi: Ari Puheloinen: ”Tämän takia olette siellä”. Afganistanissa.

Uusi Suomi maanantaina 2010-12-20
LAINAUS

Rauhanturvaajille viesti Suomesta: Tämän takia olette siellä

Julkaistu: 8:46
12 kommenttia
Kuva: Puolustusvoimat
Rauhanturvaajat viettävät joulua mitä erilaisimmissa olosuhteissa.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen kertoo joulutervehdyksessään suomalaisille rauhanturvaajille, miksi heitä tarvitaan maailman kriisipesäkkeissä. Puheloinen kehuu rauhanturvaajien tekevän ”tärkeää työtä Suomen turvallisuuden hyväksi”.

– On tarpeen, että Suomi osallistuu sotilaalliseen kriisinhallintaan tarvittaessa myös kaukaisilla alueilla, koska siten voidaan ennalta ehkäistä kriisien mahdollista laajentumista ja niiden vaikutusten ulottumista joko suoraan tai välillisesti koskemaan Suomea. Yhä globalisoituvassa maailmassa kriisien seurannaisvaikutusten riskeillä on taipumusta kasvaa, sanoo Puheloinen.

Suomen turvallisuuden lisäksi tärkeää on kriisialueiden ihmisten auttaminen.

– Turvallisten olosuhteiden luominen ja ylläpito muun kansainvälisen tuen ja avun toteutusta varten edistämään kriisialueiden kehitystä sekä vakautta on sotilaallisen kriisinhallinnan keskeinen tarkoitus, toteaa Puheloinen.

LAINAUS LOPPUU

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107620-rauhanturvaajille-viesti-suomesta-taman-takia-olette-siella

Kommentti.

Nytkö täältä Suomesta se pitää kertoa siellä oleville. Kyllä kai miehet ja naiset sen ovat tienneet lähtiessään. Puolustusvoimain komentaja aliarvioi lähtijöitä pahan kerran. Eväät vähissä?
Hyvää Joulua ja turvallista kotiinpaluuta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2010-12-20 klo 11:31.

Tags: Afganistan, Ari Puheloinen, rauhanturvaajat, Suomi
http://viikkosanomat.fi/2010/12/20/uusi-suomi-ari-puheloinen-taman-takia-olette-siella-afganistanissa/



Joulurauhaa toivottaa Vaihmalan Hovi

Hotelli-ravintola Vaihmalan Hovi
Vaihmalantie 144, 37500 Lempäälä
puh: 020 766 1818
miia.karjala @vaihmalanhovi.fi
www.vaihmalanhovi.fi
Facebook: Vaihmalanranta

News World news Afghanistan
The minefields of Afghanistan
US soldiers follow a man who claims there are improvised explosive devices near his house, but as his story changes the tension rises. It's just another day second-guessing the Taliban

Peter Beaumont in Talukan guardian.co.uk, Wednesday 22 December 2010 20.19 GMT
US army captain John Hintz leads his men carefully through a minefield in Talukan in Kandahar province.
Photograph: Antonio Olmos for the Guardian

The man comes to the gate of the outpost of 1/187 battalion of the 101st Airborne. He introduces himself as one of the village's doctors. He is short and round-faced in a clean white shalwar kameez, waistcoat and ornate prayer cap. He wants to show the soldiers where the Taliban have left anti-personnel mines and improvised explosive devices (IEDs) around his house.

He explains that he lives not far away, so a handful of soldiers go out after him. At his request they follow at a distance behind, as he walks through the bazaar, so other villagers do not know he is guiding the Americans. But his house is not nearby. The route on which he guides the soldiers twists through the lanes of the village of Talukan in southern Afghanistan and beside a dirty shallow stream until finally we are out of the village and walking a narrow road between two high mud walls.The confidence that marked the beginning of the walk dissipates rapidly to be replaced with a nervous tension among the soldiers. "I don't like this," mutters Sergeant David Fiske. "This guy could be leading us into an ambush."
...

The soldiers now no longer trust the man. His story has changed too often. That night, sitting around the fire in their compound, Fiske expresses his frustration, talking with the other sergeants of the company. "We're playing on the Taliban's terms here. It's inevitable that eventually someone will stand on an IED or one of the [bomb disposal] guys will trigger one while trying to disable it." A few days after we leave, emails come from two of the soldiers, describing the realisation of the company's fears. Specialist Justin Culbreth, aged 26, has been killed stepping on a mine in one of the grape fields.

http://www.guardian.co.uk/world/2010/dec/22/afghanistan-minefields-us-soldiers-taliban


 



Keskiviikko

2010-12-15


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1232
Hae!
 

Valokuvaajan ääni. Palkitun Photo Raw valokuvalehden pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - 101 ilmoitusta!


Seitsemän päivää Itsenäisyyspäivän jälkeen 2010.

"Vanhasen rikostutkinta käynnistyi". Isonna!
"Vaimon asu muistutti kovasti erään kotimaisen erotiikkatanssijakohublondin suosimaa värimaailmaa!"
"Jatkoilla lensi veri". Isonna!
"... avopuoliso kävi nimittäin käsiksi ovimieheen senjälkeen kun häntä oltiin poistamassa ... agressiivisen käyttäytymisen vuoksi".


Seitsemän päivää Seiska torstaina 2010-12-09.
Nettisanomat viikkoa myöhemmin. Kuvat maanantaina 2010-12-13 Klo 15:29 ja 15:39 Pertti Manninen.


Akvarellistien joulupaja 13.12 - 24.12.2010.

Ilmoita ilmaiseksi!


Aftonbladet Nyheter Publicerad: 2010-12-15

De nya hoten mot Sverige
Terrorexpert: Det måste utredas noggrant

I måndags publicerades nya terrorhot mot Sverige. ”Räden mot Stockholm är ingenting annat än början på en ny era för vår kamp, där Europa kommer att utgöra fältet för våra slag”, säger en person på ett ljudband. Enligt terrorexperten Magnus Ranstorp ligger med stor sannolikhet extremisten Abu Suleiman bakom hoten.
...
Redan 19 november framförde Abu Suleiman hot mot delar av Europa. Den här gången upprepar han dem med större skärpa. Och kravet är att samtliga länder ska dra tillbaka sina trupper från Afghanistan.
– Varje land som drar tillbaka sina arméer från Afghanistan och stoppar sitt krig mot islam och dess folk kommer att förverkliga säkerheten för sig själv, säger han på bandet.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article8281263.ab


News World news Kosovo Paul Lewis in Pristina guardian.co.uk, Tuesday 14 December 2010 15.17 GMT

Kosovo PM is head of human organ and arms ring, Council of Europe reports
Two-year inquiry accuses Albanian 'mafia-like' crime network of killing Serb prisoners for their kidneys

Kosovo's prime minister is the head of a "mafia-like" Albanian group responsible for smuggling weapons, drugs and human organs through eastern Europe, according to a Council of Europe inquiry report on organised crime.

Hashim Thaçi is identified as the boss of a network that began operating criminal rackets in the runup to the 1998-99 Kosovo war, and has held powerful sway over the country's government since.

The report of the two-year inquiry, which cites FBI and other intelligence sources, has been obtained by the Guardian. It names Thaçi as having over the last decade exerted "violent control" over the heroin trade. Figures from Thaçi's inner circle are also accused of taking captives across the border into Albania after the war, where a number of Serbs are said to have been murdered for their kidneys, which were sold on the black market.
...
This article was amended on 15 December 2010. The original dated the Kosovo conflict to 1999 alone. This has been clarified.
http://www.guardian.co.uk/world/2010/dec/14/kosovo-prime-minister-llike-mafia-boss




"Omakuva Peurungan kahvilassa". Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Peurunka. Maanantaina 2010-12-13 klo 17:33. Pertti Manninen.





Perjantai

2010-12-10


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1231
Hae!
 

Valokuvaajan ääni Palkitun valokuvalehden pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - 101 ilmoitusta!

"Kari Tapio on poissa".
Kuva keskiviikkona 2010-12-08 klo 12:01. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Laukaantie. R-kioski. - Pertti Manninen.

Muistelu: Kari Tapion näin kerran Kirkkonummella keskustassa sijainneessa Shell- huoltoasemalla, jossa hän auttoi seteliautomaattiin tottumatonta papperoista tankkaamisessa. Minulle on myös kerrottu, että hän antoi vanhan talvitakkinsa nuorelle miehelle, joka oli liian kevyesti pukeutunut liikkuakseen talvipakkasessa. Muuten hän tuli tutuiksi koskettavillakin lauluillaan.
Lämmin osanottoni omaisille.

Pertti Manninen.


Irja Kalliola Tuonen tuville.
Viime viikolla sain tiedon monen kesän työtoverini Irja Kalliolan poismenosta. Kahvihetkillä hän tuli tutuksi ja juttelimme myös elämänvaiheistamme. Kuviakin hän näytti rakkaimmistaan. Viimeksi tapasin hänet toisen työtoverin, Irmelin, hautajaisissa pari kuukautta sitten, nyt syksyllä.
Lämmin osanottoni omaisille.

Pertti Manninen.

Nettisanomat
Perjantai 2010-12-10

Päivän puheenaiheet
Ilta-Sanomat
Kari Tapio kuoli yllättäen.

Iltalehti
Rakastettu Kari Tapio
on poissa
Tänään

Kuva keskiviikkona 2010-12-08 klo 12:01.



Arkistosta Tsunamin jälkeen. Katkelma.

Torstaina 13.01.2005. Pääkirjoitus.
Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.

...
Sitten seurasi muistamisen hyökyaalto, oli itkevä arkkipiispa, koko kansan suruun pakottava presidentti. Sitten vyöryivät ja vyöryvät edelleenkin erilaiset hyväntekeväisyyskonsertit. Näistä irvokkain lienee MTV3:n konsertti, jossa muusikot tekivät kyllä hyvää työtä, jossa välähdykset tapahtumapaikoilla olivat paikallaan, mutta jonka pyyteettömän maun pilasivat erilaiset julkkikset ja linssiluteet, näistä ehkä röyhkein oli Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, joka löperteli jotain taloudesta haastatteluosuudessa. Oli Vanhasta, Karpelaa, Kurria, Zyskowiczia, Meriläistä ja Päivilipposta. Tuomiojaa ei näkynyt, häntä oli media ryöpyttänyt jo riittävästi. Sitten Jussi Salonoja osti aneensa ja lahjoitti lahjoitti miljoona euroa ja tätä hymisteltiin vielä seuraavanakin päivänä. Karpela kyllä taisi sanoa ja kiittää niitäkin jotka lahjoittivat vähemmän, kykyjensä mukaan.

Tähän väliin huomio konsertista. En nähnyt sitä kokonaan, mutta kyllä loppulaulun olisivat voineet esittää Kari Tapio ja Paula Koivuniemi solisteina, nuorempien pysyessä takarivissä, nyt sinne oli lykätty Paulakin.
...

Pertti Manninen, keskiviikkona 13.01.2005. Katkelma.
http://www.nettisanomat.com/
2005/01/13/paakirjoitus.htm




Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja.




Ilmoita ilmaiseksi!




"Rasmus katselee lintuja ja välillä kirskuttaa". Kuva tiistaina 2010-12-07 klo 11.11. Pertti Manninen



News World news The US embassy cables guardian.co.uk, Wednesday 1 December 2010 11.31 GMT US embassy cables culprit should be executed, says Mike Huckabee The Republican presidential hopeful Mike Huckabee has called for whoever leaked the 250,000 US diplomatic cables to be executed. Huckabee, who ran unsuccessfully for the Republican nomination at the last election but is one of the favourites for 2012, joined a growing number of people demanding the severest punishment possible for those behind the leak, which has prompted a global diplomatic crisis. His fellow potential Republican nominee Sarah Palin had already called for WikiLeaks founder Julian Assange to be "hunted down", and an adviser to the Canadian prime minister has echoed her comments. Huckabee said: "Whoever in our government leaked that information is guilty of treason, and I think anything less than execution is too kind a penalty.".guardian.co.uk



Tiistai

2010-11-30


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1230
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!



Kuvankäsittelyt Ilta-Sanomien etusivusta tiistaina 2010-11-23 Pertti Manninen.

Nettisanomat - Tiistai 2010-11-30

Kuolemalla kauppiaat. Otsikko, jota ei ollut.

Kolmen nuoren traaginen kuolema räväytti ”kuolemalla kauppiaitten” myyntiotsikot täyteen riemuunsa. Molemmat iltapäivälehdet toistivat sekä etusivuillaan ja lööpeissään saman asian kolmella jättirivillä: NUORI-PARI KUOLI. En ostanut lehtiä, mutta mieleeni tuli, että eikö nyt olisi voinut kunnioittaa menehtyneiden muistoa uhraamalla samat kolme riviä tekstiin: ÄLKÄÄ MENKÖ RAPPUUN. Olisihan se nyt tullut kaikkien kaupoissa ja kioskeissa käyneiden silmiin ja jäänyt ehkä sitten alitajuntaankin hädän hetkellä.

Toinen kauppias, itsensäkauppaaja, kansanedustaja Päivi Lipponenkin halusi esille. Viikkosanomat-blogissa julkaistiin ensin kirjoitus ilman kommentteja Lipposen julkaisemasta blogista. Yksi kommentti oli kyllä piilotettu tagiin: ”kansanedustajaehdokas”. Seuraavissa jo hiukan kommentointiinkin.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Tiistai 2010-11-30 klo 12:40.

Linkit:

Uusi Suomi. Puheenvuoro. Päivi Lipponen: ”Raukkamaista toimintaa”. 123 kommenttia vuorokaudessa! Lue!

Poistiko Päivi bloginsa? Tapaus Päivi Lipponen. Raukkamaista toimintaa. Lue!

No comments. Päivi Lipponen pyytää anteeksi. Lue!

Maailma, jossa elämme. Jussi Halla-aho: ”Lipponen on poistanut tiistaisen kirjoituksensa blogistaan, mutta internetistä ei onneksi mikään koskaan katoa.” Lue!




MAALAUSDEMONSTRAATIOITA AKVART GALLERIASSA
Konstantin Sterkhov pitää Akvart galleriassa yhteisnäyttelyn aikana
Vapaita demonstraatioita yleisölle ja toivottaa kiinnostuneet tervetulleiksi seuraamaan akvarellimaalauksen syntymistä.
Selostus tapahtuu englanniksi.

Demonstraatioiden aihealueita ovat:

- 30.11 klo 15-17: 1) VESIVÄRI PEHMEÄSTI JA TERÄVÄSTI
- 4.12 klo 14-16: 2) AKVARELLIN VÄRIHARMONIAA SEKOITTAMALLA
- 5.12 klo 14-16: 3) ERILAISTEN AKVARELLIPINTOJEN LUOMISESTA

Kaikki Demonstraatiossa syntyneet maalaukset ovat myös ostettavissa.Tilaisuudessa voi hankkia Konstantin Sterkhovin akvarellimaalauksen opetusvideoita.

AKVART GALLERIA Humalistonkatu 1, 00250




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen



Business Ireland bailout guardian.co.uk, Wednesday 24 November 2010 20.15 GMT Irish austerity plan to save €15bn More than 24,000 jobs will be cut, taxes raised and welfare payments reduced in plan announced by Brian Cowen Ireland's embattled government published its four-year economic plan today intended to save the country €15bn (£12.7bn) and ruthlessly drive down its national debt. Taoiseach Brian Cowen introduced a range of cuts and tax rises aimed at cutting the republic's debt and restoring international confidence, saying that the harsh measures would demonstrate to the world "that we are a people of sufficient ability and intelligence to see ourselves through these circumstances. We are a smart, resilient, proud people and we are going to come through this challenge". www.guardian.co.uk



Lauantai

2010-11-20


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1229
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Kauppakatu - Lumipallot - Kotimatkalle - Aaltosali - Pyöräilijä - Kaupungin valot. Kuvasarja. Nettisanomat lauantai 2010-11-20.






"Allied deaths have reached record levels this year. Guardsman Christopher Davies, 22, who was killed on Wednesday in Helmand, was the 100th British member of the armed forces to die in Afghanistan this year."
guardian.co.uk, Saturday 20 November 2010

Apuri vai kätyri.

Jarmo Kivistö, kihlakunnanvouti tapauksessa Pekka xxxxxxx, asianajaja vs. Pertti Manninen, päätoimittaja.

Kirjoituksia oikeuden tuomion täytäntöönpanosta Nettisanomien sivujen sulkemista koskevassa asiassa.

1. kirjoitus lauantaina 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!
Lue!

2. kirjoitus lauantaina 2010-02-10-

Asianajaja xxxxx xxxxxxx jatkaa viranomaisten harhauttamista.
Lue!


3. kirjoitus perjantaina 2010-11-05.

Minä, Kafka ja xxxxxxx, Pekka, asianajaja.
Lue!

4. kirjoitus tiistaina 2010-11-09.

PS. ”Miksi Martin ei soita?”
Lue!



"... Kivistön into loppui, mutta kaksi ja puolivuotta on kulunut ja pyynnöistä huolimatta hän ei suostu ilmoittamaan, onko hän tehnyt päätöksen asiassa.
"

Viikkosanomat tiistaina 2010-11-09.

PS. ”Miksi Martin ei soita?”

Aikaisemmin kerroin, että poliisi Martin lupasi soittaa maanantaina ja kertoa, miten kuulusteluissani edetään tässä asianajaja xxxxx xxxxsxx kunnianloukkausjutussa, josta Nettisanomien sivuja jouduttiin poistamaan.

Asianajaja sitten rimpuili ja uskotteli ensin täytäntöönpanoviranomaiselle, kihlakunnanvouti Jarmo Kivistölle, etten olekaan poistanut sivuja, jotka tuomiossa määrättiin poistettaviksi. Kivistö yhtyi väitteeseen ja ilmoitti sulkevansa koko lehden. Hädissäni sitten käännyin Kivistön esimiehen puoleen, joka sai Kivistön peräytymään, näin uskon, koska Kivistön into loppui, mutta kaksi ja puolivuotta on kulunut ja pyynnöistä huolimatta hän ei suostu ilmoittamaan, onko hän tehnyt päätöksen asiassa.

Kun nyt näyttää siltä, että Kivistö on hiljalleen uskonut, että sivut on poistettu, tämä asianajaja xxxxxxx on kääntynyt poliisin puoleen ja väittänyt, että en ole poistanut sivuja. Ensimmäisessä kuulustelussa yksityiskohtaisesti selostin, miten olen sivut poistanut, mutta nyt tämä Martin haluaa selvitystä sivujen sisällöistä. Kuulusteluun en uskalla mennä ilman oikeusavustajaa, kun tämä on muuttunut farssiksi ja viranomaiset näyttävät tuntevan sympatiaa loukattua asianajaaa kohtaan.

En malta olla kertomatta sitä, kuinka asianaja esiintyi niin vakuuttavasti oikeudessa väittäessään, että hän oli pyytänyt loukkaamaksi katsomaansa kirjoitusta poistettavaksi, että syyttäjä nielaisi väitteen kakisematta ja rummutti sitä moneen kertaan oikeudessa, vastaväitteistäni huolimatta. xxxxxxx oli pyytänut itse lehteen sähköpostilla lähettämiensä ilmoitusten poistamista helmikuussa ja kunniaa loukkaava kirjoitus julkaistiin saman vuoden heinäkuussa, siis puolta vuotta myöhenmmin. Mutta niin vain asianajajan arvovalta jyräsi tämänkin pikkudetaljin ja oikeuden lainvoimaiseksi päätöksesksi jäi teonkuvauksen osalta, että ”xxxxxxx oli pyytänyt kirjoituksen poistamista”.

Ja nyt tätä satavarmasti poistettua kirjoitusta hän väittää, että ei ole poistettu. Ota siitä nyt selvää, eikä poliisi Martinkaan millään tahdo luopua tapauksesta, vaikka ulosottoviranomainen (Kivistö) on jo ilmoittanut hänelle, että kirjoitukset on poistettu. Mikä tässä oikein mättää. Asianajan ruikutuksetko?

Sama. klo 02:91 samana päivänä.

Loppuosassa kirjoituksesta”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana”- Mikko Paatero? – ”rikospaikka ei ole yksityistilaisuus, vaan julkishallinnollisen rikosasian tapahtumapaikka.”

"Mikä tässä oikein mättää. Asianajan ruikutuksetko?"

http://viikkosanomat.fi/2010/11/09/lisaluku-kirjaan-poliisi-mediakartellin-suosijana-mikko-paatero-rikospaikka-ei-ole-yksityistilaisuus-vaan-julkishallinnollisen-rikosasian-tapahtumapaikka/




 







Kauppakatu - Lumipallot - Kotimatkalle - Aaltosali - Pyöräilijä - Kaupungin valot. Kuvasarja.
Vaikka lunta sataa hiljalleen ja maa on valkoinen muualla, niin tässä lämpötilassa kauppakadun lämpöputket sulattavat lumen ja ihmiset joutuvat kävelemään vesilätäköissä. Kauppakatu ja Väinönkatu. Jyväskylä. Jyväskylän seutu. Keski-Suomi. Torstai 2010-11-18 klo 16:33- 16:42. Pertti Manninen.

 

29. Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali
Oulu International Children’s and Youth
Film Festival
15.-21.11.2010
oulunelokuvakeskus.fi/
lef/etusivu



Torstai

2010-11-18


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1228
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

"Joulun tähti odottaa syttymistään kauppakadulla marraskuun hämärässä". Tänään!

Haaparanta: Vakuuksien vaatimisessa Irlannilta ei ole mitään järkeä. Se on tragikomiikan puolelle menevää. Kataisen suojeluskunnalta olisi odottanut vähän parempaa. Lue!

Katainen luopui pub-vakuuksista. Nyt asunnot. Lue!

"IRLANTILAISET OVAT SOPEUTUVAISTA PORUKKAA.

NÄIN USKOO AINAKIN JYRKI KATAINEN JOKA NYT VAATII IRLANTILAISTEN ASUNTOJA LAINAN VAKUUDEKSI.

MUUT EIVÄT OLE INNOSTUNEITA MUTTA AINAKIN PÄÄMINISTERI MARI KIVINIEMI USKOO EHDOTUKSEN LÄPIMENOON.

NÄIN HÄN AINAKIN EILEN A PLUS LÄHETYKSESSÄ TOTESI.

KYLLÄ MUUT MAAT TULEVAT PERÄSSÄ HYVÄKSYMÄÄN NÄMÄ SUOMEN EHDOTUKSET.

TRAGIKOOMISUUDEN HÄN KUITTASI TYYLIKKÄÄN RAUHALLISESTI.

OLIHAN PROFESSORI HAAPARANTA PITÄNYT EHDOTUKSIA TRAGIKOOMISINA.

NYT NÄEN JA KIIRUHDAN RIEMULOMALLE RIVIERALLE ELI KATSOMAAN TATI ELOKUVAA

HERRA HULOT. LOMA."

VIIKKOSANOMAT TORSTAI 2010-11-18 KLO 14.25. PERTTI MANNINEN

"Joulun tähti odottaa syttymistään kauppakadulla marraskuun hämärässä".
Vaikka lunta sataa hiljalleen ja maa on valkoinen muualla, niin tässä lämpötilassa kauppakadun lämpöputket sulattavat lumen ja ihmiset joutuvat kävelemään vesilätäköissä. Kompassi. Kauppakatu. Jyväskylä. Jyväskylän seutu. Keski-Suomi. Torstai 2010-11-18 klo 14:47. Pertti Manninen.

Pääkirjoitus: Suomen ja Kataisen mahalasku, myös median. Lue!


guardian.co.uk
Business Ireland bailout


Ireland has mixed feelings over multi-billion euro IMF bailout

Ireland's leader in denial over IMF bailout – but support for loan among Irish people shows lack of confidence in government

Lisa O'Carroll in Dublin guardian.co.uk, Thursday 18 November 2010 20.33 GMT
Ireland's leader, Brian Cowen, refused to admit that a multi-billion euro IMF bailout was being prepared. Photograph: Julien Behal/PA

For a decade the country rode a seemingly never-ending boom, fuelling prosperity that previous generations could scarcely have dreamed of. Today reality kicked in. The 12 men and women from the International Monetary Fund, in suits and sensible coats, arrived in Dublin to clear up the mess.

By any measure it was an extraordinary day for Ireland. Historian Diarmuid Ferriter described it as devastating and a "humiliating milestone" that the nation's sovereignty was being compromised nearly 100 years after hard-fought independence. A leader in the Irish Times talked of ignominy. "There is the shame of it all," it said. "Having obtained our political independence from Britain to be masters of our own affairs, we have now surrendered our sovereignty to the European commission, the European Central Bank, and the IMF."

But the country's inhabitants probably didn't have much time to read their papers yesterday. At 8.20am, the governor of the Irish Central Bank confirmed – despite protestations by the taoiseach, Brian Cowen, that there was no IMF bailout – that an IMF loan of tens of billions of euros was being prepared.

By mid-afternoon the country seemed to have descended into chaos. There were angry outbursts in the Daíl, accusations of a government cover-up, new threats voiced over the country's low corporation tax rate. Cowen nearly lost his temper with reporters. Again. The finance minister admitted the banks had "very big issues". And to cap it all, there were fresh accusations that the banks were lying about their figures to maximise the price they would get from the state, which nationalised the banks' most toxic debts this year.
...

The IMF took the unusual step of announcing at a press conference in Washington that it wasn't about to decimate Ireland's social welfare. A spokeswoman said: "Part of that [job] is to ensure that the poor and most vulnerable are protected." The truth is maybe less palatable. Evidence from other countries that have had IMF "medicine" suggests thousands of civil servants will lose their jobs, public sector wages will be slashed, university fees increased and a property tax introduced.

By late afternoon a media scrum had descended on the five-star Merrion hotel where IMF team leader Ajai Chopra and his "mission" will be based. The doorman shook his head. "It is sad that we are reduced to this. We have worked hard all our lives and we've had to pay our own way. To be taking a bailout now is not right."

http://www.guardian.co.uk/world/2010/nov/18/ireland-imf-bailout-mixed-feelings







Keskiviikko

2010-11-17


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1227
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

"Halk' illan ruskon ... eli joutsenet huomasin vasta kuvan ottamisen jälkeen". Isänpäivänä 2010. Pääkirjoitus: Suomen ja Kataisen mahalasku, myös median.

Lue!
Suomen köyhyys kuriin köyhyysohjelmalla – ajatusvirhe – vain rikkausohjelma auttaa! Lue!

”Lisäluku kirjaan – poliisi mediakartellin suosijana”- Mikko Paatero? – ”rikospaikka ei ole yksityistilaisuus ... ” Lue!

PS. ”Miksi Martin ei soita?” Lue!

Tarvitaan Lex luukku – ei Liukku. Lue!

Otsikko 2006: ”Vanhanen vaatii ratkaisua lihakiistaan”. Lue!

HS:n artikkelin päivämäärä Lue!

Isänpäivä. 50 euroa. Käyttö. Lue!


Katainen: Irlanti-lainoille saatava vakuudet. Pubit kelpaisi Suomelle. Lue!

Nuoret ja Nato. Helsingin Sanomat ei kertonut nuorisobarometrin tuloksesta. (2010-11-15). Lue!

Anne Holmlund: Poliisin peitetoimintarikoksista ei voi tehdä listaa. Lue!


Kuka huijasi ketä. Iltalehti lottohuijarina. Osa 2. Tuomio. Lue!

"Halk' illan ruskon auermaan käy lento joutsenen".
Ohikiitävä hetki linkin ikkunasta ja joutsenet kirkasta taivasta vasten näyttivät upeilta ja uljailta auringon laskiessa. Jännitin olivatko ne tulleet kuvaan mukaan.
Puustellin työkylä. Kantolantie. Laukaa. Jyväskylän seutu. Keski-Suomi.
Sunnuntai 2010-11-14 klo 14.53. Pertti Manninen.
Laajenna!
Isonna!




Minä, Kafka ja xxxxxxx, Pekka, asianajaja. Lue! - Nolla käytöksessä. Jean Vigon elokuva Finnkinossa. Lue! - Miksi H. Harkimo vihaa A. Eremenko junioria? Lue! - Pakkoruotsi – Salainen sopimus – Kokoomus – RKP. Lue! - Kuningas vs pääministeri. Lue! - Wincapita ja ”Kansallisanti” Ilta-Sanomien keskustelupalstalta. Lue! - Keskusteluohjeet. Ilta-Sanomat. Lue! - Uusi Suomi. Keskusteluohjeet. Lue! - Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel. Kuva. - Futis: Naisten liigakarsinta, JyPK - Ilves. Kuva.


Syleilläänkö Perussuomalaiset kuoliaaksi? Lue! - ”Haista vittu!” Timo Haapala ja Pekka Ervasti kertovat ... Lue! - Hullunkurista todistelua Vanhas-jutussa Lue! - L’Atalante Lue! - Kävijätilastot. Mitä nyt tähän löytyy Lue! - Arkisto 2005. Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Nainen: "No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen." Lue! - Veikkausliigasta suljettu sarja? Lue! - Pankit ja lainat Lue! - Lumiukko- Sauli Niinistö. Kuva - Hattutemppu- Roope Riski. Kuva - Jäähyväiset? Kuva - Flying Finn Kuva

Holmlund: kerjääminen kiellettävä – ampuminen sallittava. Lue! - Vanhanen valtakunnanoikeuteen – perustuslakivaliokunnan miina. Lue! - Vielä hetki lämmintä. Lue! - John Lennon 70v. Lue! - Illan hämärtyessä. Kuva - Perustuslakivaliokunta: "... tai esitutkinnassa mahdollisesti ilmi tulevaan muuhun rikoslain 40 luvussa rangaistavaan rikokseen ... " Lue! - "Puolueeton paikallislehti" - viekasta viestintää Lue! - Vanhasen kohtalonkokous Lue! - - Eri summia ja eri ajankohtia Lue! - Jääviys on itse huomattava Lue! - Iltalehti lottohuijarina Lue! - Puurot ja vellit sekaisin Lue! - Vannotko kertovasi totuuden? Kuva - Hamlet: Tähänkö sitä on tultu? Kuva - Pakkoruotsi - Tuija Brax pilkkaa perustuslakia! Lue! - Laskuvesi Kuva - Kurkiaura Kuva







Nettisanomat lauantaina 2010-10-16. N:o 1218. Edellinen - Seuraava

"5 joutsenlasta lipuu hämärtyvässä illassa vanhempansa kanssa." Kuva: Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka lauantaina 2010-10-16 klo 17:46. Pertti Manninen.
 


Arkisto 2009. Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue!
Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui.
"Jos tässä tilanteessa aletaan syyttää lääkäreitä, se on minusta hassua" Lue!
Sosiaaliministeri Paula Risikko aidon politiikon tavoin ohjaa keskustelua väärille raiteille! Lue!
Arkisto 2010 tammikuu. Nettisanomat. 2 kirjoitusta. Uusintajulkaisu rokotekeskustelun pohjaksi!
Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle.Lue!
Onko meillä syytä olla huolissamme? Lue!
Mari Kiviniemi ja Arto Merisalo talvella 2007 Lempäälässä. Lue!
Arkisto 2008. Kähmintäskandaali. Seksuaalista häirintää. Lue!


mattivanhanen.fi tänään (maanantaina 2010-08-23, seitsemäs kuva). Katso!
mattivanhanen.fi eilen (sunnuntaina 2010-08-22). Katso!
Mammutin liikkuva penis oli liian rietas asuntomessuille. Lue!
Sekaisin Matista, Marista, Jyrkistä ja Annesta. Pääkirjoitus
. Lue!
Finland in double-dip recession. BBC NEWS 09 Jun. Lue!
Ministerit, jotka unohtivat kertoa Nova Group-vaalirahoituksesta. Konnakabinetti. Lue!
Arkisto 2005. Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50
Arkisto 2005. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan. Pääkirjoitus. Lue!
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuva



Haku. Nettisanomat 2003 alkaen

Vuodet 1999- 2002 täällä!



 

Nettisanomat - Kaiken keskellä aina läsnä -
Maailman luetuin suomalainen Nettisanomat -
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta
1999 -
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -

Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Ilmoita ilmaiseksi! -
Hae Nettisanomista!
-
Linkki jokaisen numeron etusivulle!



Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!


MARTTI VALKONEN Journalismin salat I: SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA
http://www.nettisanomat.com/2005/02/22/valkonensananvapaus.htm






Arkisto 2006
Nettisanomat torstai 2006-11-09.

Pääkirjoitus. Jääviys on itse huomattava.

Mietteitä juridisesta ja eettisestä jääviydestä yksilön ja yhtiön tai konsernin kannalta. Esimerkkeinä Suvi Lindén, Jussi Pajunen, SanomaWSOY, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen.


Lue!





Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan.   
Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (syyskuun 2010 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi    www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info




30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa


Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi


Velka, vankeus vai armo?

Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy

Pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta

Eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä

Tukea se on takaisinmaksettukin tuki

Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille

Huutokauppaa hädällä

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2002/05/30/paakirjoituspankit.htm



Paula Kelly ja aito uusi lapsi.

Andromedia uhkaa. 
Tieteiselokuva. (The Andromedia Strain, USA 1971).
Ohjannut Robert Wise. Elokuva pohjautuu Michael Chrichtonin bestselleriin, joka analysoi iskevällä kosketuksella ihmisen lapsekasta uskoa tekniikan kaikkivoipaisuuteen. TV-Maailma. Esitetään MTV3:ssa lauantaina 22.05.2004 klo 22.30. 

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.
Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. 
Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. 
Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit
.
Lue lisää!

Linkkejä.

Sanomanetti 12.08.1999.

Sanomanetti 18.11.1999. 

Sanomanetti  01.04.2004.


Sanomanetti 17.05.2001.
 

Sanomanetti 14.10.1999.

Sanomanetti 17.05.2001.

Sanomanetti 28.10.1999.
 

Sanomanetti 18.11.1999.
 

Sanomanetti 18.11.1999.
 

Sanomanetti 06.05.2004!

Koko ohjelman nauhoitus luettavana tekstinä liitteessä!


Lue myös!
Björn Wahlroos-story.
Nettisanomien kirjoituksia 1999-
  http://www.nettisanomat.com/2009/08/26/etusivu.htm#nettisanomat20090818




Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Nettisanomat, oikeinkuulemisvarauksin.

 
Arkisto 2005
http://www.nettisanomat.com/2005/10/18/etusivu.htm

Pääkirjoitus. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan.

Lauantaina15.10.2005. Pertti Manninen. Nettisanomat. Pääkirjoitus. P.S. Asiasta tulossa tarkempaa selostusta: Varallisuusveron poisto. Tulossa!

Myös! Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna. 
Myös! Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? 
Myös! Helsingin Sanomat ryhtyi tehtävänsä mukaisesti kertomaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu.
Myös! Pääkirjoitus. Espoosta Helsingin kautta Bagdadiin.

Arkisto 2005
http://www.nettisanomat.com/2005/10/18/etusivu.htm



"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen



Nettisanomat - N:o 1234 - Kuva: Pakkaskaari. Pääkirjoitus jouluaattona 2010. - Pakkoruotsi, Nils Torvalds, kriisinaliinta, Tarja Halonen, Myllykoski, UPM, Martti Ahtisaari.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2010-12-24, nettiin 2010-12-24, linkkejä 2010-12-24, kirjoituksia arkistosta ja linkkejä, asiasanoja 2010-12-25, arkistokuva 2009-09-14 (
Die Bombennacht von Afghanistan) 2010-12-27.
Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - Lakisanomat - Asianajotoimi -
asiasanat: pakkoruotsi, Nils Torvalds, kriisinallinta, rauhanturvaaminen, Tarja Halonen, Ari Puheloinen, Angel Merkel, Myllykoski, UPM, Björnberg, Martti Ahtisaari.
Nettisanomat 2010/12/24 - Kuva: Pakkaskaari. Pääkirjoitus jouluaattona 2010. - Pakkoruotsi, Nils Torvalds, kriisinallinta, Tarja Halonen, Myllykoski, UPM, Martti Ahtisaari. - Kuva. Talitintti etsii ruokaansa ... Rauhallista Joulua ja Onnellista vuotta 2011! - Linkit. Viikkosanomat-blogit 26.11.2010 alkaen. ”Typeryyttä” – Jyrki Katainen haukutaan pystyyn. Mutta jos hän onkin suoraselkäinen isänmaan puolustaja? Kuulustelut jatkuvat, Tapaus xxxxx xxxxxxx, asianajaja vs Nettisanomat. Curling-halli, jossa voi pelata, on käyttökelpoinen! Tapaus Markku Uusipaavalniemi. Suomi vuorossa. Työläiset ja muut köyhät kyykkyyn. Suunta on selvä. Ei se Kataisen ehdotus Lotosta Irlannin pelastajana ollutkaan tuulesta temmattu. Espanja myy lottoyhtiöstään 30 prosenttia! Fortum, Ural, Bulgaria, Lilius ja Kuula. Ulkoministeri Stubb ja Helsingin Sanomat eli: ”Julian Assange ja Eldar Murtazin sekä Aleksander Stubb”. Alexander Stubb ja Wikileaks. Häkämies ja ohjukset ja Kemira ja jätevedet. Jostakin on puhuttava vai onko. Munauksista ei kannata puhua. Korvia punottaa. Eduskunnassa: Pentti ja Pertti. Oinonen ja Virtanen. ”Veltto nyt tökkii koko ajan”. 10 ensimmäistä: YK lopetti Irakin vastaiset pakotteet- Kaksi tapaa kertoa 800 työntekijän irtisanomisesta. Tapaus Nokia ja HS. Ei kai Mikko Paatero ollut paikalla eli Mikko Paatero kuolemantapauksen tutkijana. Guardian. WikiLeaks cables: You ask, we search. ”Anneli Jäätteenmäki”. Bild.de: Angela Merkel: Frontfrau in Afghanistan: ”… wie man sie im Krieg hat”. Uusi Suomi: Ari Puheloinen: ”Tämän takia olette siellä”. Afganistanissa. - Seitsemän päivää Itsenäisyyspäivän jälkeen. Vanhasen rikostutkinta käynnistyi. - Vaimon asu muistutti kovasti erään kotimaisen erotiikkatanssijakohublondin suosimaa värimaailmaa! - Jatkoilla lensi veri. - - Kuva. Omakuva Peurungan kahvilassa. - Kuva. Päivän puheenaiheet Ilta-Sanomat Kari Tapio kuoli yllättäen. - Iltalehti Rakastettu Kari Tapio on poissa Tänään - Irja Kalliola Tuonen tuville. - Kuva. "Rasmus katselee lintuja ja välillä kirskuttaa". - Kuolemalla kauppiaat. Otsikko, jota ei ollut. - Maailma, jossa elämme. Jussi Halla-aho: ”Lipponen on poistanut tiistaisen kirjoituksensa blogistaan, mutta internetistä ei onneksi mikään koskaan katoa.” - Apuri vai kätyri. Jarmo Kivistö, kihlakunnanvouti, xxxxx xxxxxxx, asianajaja vs. Pertti Manninen, päätoimittaja. Kirjoituksia oikeuden tuomion täytäntöönpanosta Nettisanomien sivujen sulkemista koskevassa asiassa. Kuvasarja. Kauppakatu - Lumipallot - Kotimatkalle - Aaltosali - Pyöräilijä - Kaupungin valot. - Nettisanomat ja muut sivustot. Kävijätilastot. - Kuva. "5 joutsenlasta lipuu hämärtyvässä illassa vanhempansa kanssa." - Nettisanomat perjantai, jouluaatto 24.12.2010 - etusivu - kuva - kuvat - pertti manninen - luettelo - Nettisanomat - Sanomanetti - 12.fi - Lakisanomat - Shit - Sanomadigi - N:o 1234. - pakkoruotsi, Nils Torvalds, kriisinallinta, rauhanturvaaminen, Tarja Halonen, Ari Puheloinen, Angel Merkel, Myllykoski, UPM, Björnberg, Martti Ahtisaari.



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!

"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".

Nettisanomat torstaina 20. toukokuuta 2004.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.


Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.  Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit.

Sivun alkuun!

http://viikkosanomat.fi/2010/10/09/john-lennon-70v/

 

Sivun alkuun!



Kuva: "Pakkaskaari". Kovan pakkasen hileistä syntyy spektri, joka ampaisee suoraan ylöspäin kohti ylläkiitävää konetta, kun taas alempana Kaukokiidon kello näyttää 12:45. (2010-12-23). Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Torstaina 2010-12-23 klo 12:45. Pertti Manninen

Nettisanomat jouluaattona 2010.

Kuva: "Pakkaskaari".


Pääkirjoitus jouluaattona 2010.

Joulurauhan julistuksen kuulin lopusta, siis ruotsinkielellä. Sitten Maamme 2 kielellä ja Porilaisten marssi laivaston soittokunnan komeana esityksenä musiikin kielellä.

RKP:n varapuheenjohtaja Nils Torvalds on esittänyt pakkoruotsin poistamista ja saanut muun puoluejohdon niskaansa. Hänen logiikkansa on selvä: Pakkoruotsista luovuttaisiin, mutta sitten pitäisi noudattaa kielilakia paremmin ja antaa kaksikielisissä kunnissa palveluita äidinkielellä. Ihan kohtuullinen vaatimus, joka nyt ei siis toteudu esim. vanhusten hoidossa.

Lisäksi hänen argumenttinsa on se, että perustuslaki pakotti Kokkolan pysymään yhteydessä Vaasaan, ei Ouluun, mutta perustuslaki ei pakota suomenkielisiä opettelemaan ruotsinkieltä. Asia voidaan muuttaa, siis koululaki, milloin tahansa enemmistöpäätöksellä, johon kyllä ajaudutaan pakosta, sillä kokoomuksen ja sdp:n rimpuilu on turhaa. Ei kai nämä puolueet ehdon tahdoin halua ajaa äänestäjiä perussuomalaisiin ja keskustaan.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen lähetti tervehdyksensä Afganistanissa oleville suomalaisille kriisinhallintatehtävissä oleville. Tervehdys on tietenkin paikallaan ja puhe vaativasta tehtävästä on paikallaan, mutta valheelliselta tuntuu se, ettei sodasta uskalleta puhua. Johtaja, joka tarkoituksella ummistaa silmänsä tosiasioilta, on vaaraksi isänmaalleen.

Edellinen johtaja presidentti Martti Ahtisaari, joka oli siinä UPM:n hallituksessa. joka teki ilmiannon kartellista, jota lopulta ei kuitenkaan sitten ollutkaan, saanee kuitenkin lisäbonukset kun onnistui nitistämään Björnbergien omistaman Myllykosken paperitehtaan ja ajamaan tehtaat UPM:n syliin. Tämä suunnitelma näyttää nyt entistä selvemmältä, kun hintataso ajettiin niin alas, että heikoin putosi pois pelistä. Talouslehdet kertonevat tarkemmin suunnittelijoiden nimet, joiden tahtoa Ahtisaari sitten hyvää palkkiota vastaan edisti.

Kaikesta huolimatta Hyvää Joulua kaikilla kielillä.

Nettisanomat. Pertti Manninen, päätoimittaja. Perjantai 2010-12-24 klo 23:23.

Sivun alkuun!

 

2012-05-12: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


Kuvaviikko-sivuston rinnakkaissivustona nettiin keskiviikkona 2014-06-25.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)