Nettisanomat Tiistai 2007-05-08. N:o 649. Tekstiversio. Seuraavaan numeroon!

Toukokuun kahdeksas on Kirjan ja ruusun päivä

Linkki edelliseen numeroon:
http://www.nettisanomat.com/2007/05/03/etusivu.html


Nettisanomat


Valitusfarssi.
Laukaa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2007-05-08.

Maakaupan taustaa selostetaan yksityiskohtaisesti kunnanhallituksen myyntipäätökseen asti sivulla:
http://www.nettisanomat.com/2007/04/14/laukaamaakauppagolf.html

Paikallislehti Laukaa-Konnevesi kertoi torstaina 2007-05-03, että myyntipäätöksestä on tehty kaksi oikaisuvaatimusta.

Tänään tiistaina Keskisuomalainen julkaisee asiaa koskevan uutisjutun:

”Golfkaupan oikaisut nurin Laukaassa. Hallituksen päätös oli yksimielinen valittaneiden jäsenten jäävättyä itsensä. Valtuustoon asia ei voi enää päätyä. Laukaan kunnanhallitus hylkäsi maanantaina kunnan ja Peurunkagolf Oy:n välisestä maakaupasta tehdyt valitukset. Kunnanhallituksen päätös oli yksimielinen, koska oikaisuvaatimuksissa mukana olleet kunnanhallituksen jäsenet jääväsivät itsensä. …”

(Golfkaupan oikaisut nurin Laukaassa. Keskisuomalainen. Jyväskylän seutu. Rai Suihkonen. Tiistai 2007-05-08. Alkuosa kirjoituksesta.)

Sitten itse farssiin, siis tällä kertaa valitusfarssiin.

Ylipäätään tarkoituksenmukaisuusoikaisuvaatimuksella tai -valituksella ei ole hyviä menestymisen mahdollisuuksia. Ei ole rikollista myydä halvalla, jos pystyy perustelemaan myyntiä sillä, että nämä niukatkin rahat tulevat kunnan hyväksi kunnan kassaan ja muutenkin myynti palvelee kunnan asukkaita. Tällaisen seikan juridinen arviointi on kovin vaikeaa.

Pikemminkin koko myynti on hyväntekeväisyyttä. Hinta 330 000 euroa 69 ha:n järvenrantatilasta jo kauppaa tehdessä varmistettuine ja myöhemminkin määriteltyine rakennusoikeuksineen on pilkkahinta. Varmistettujen rakennusoikeuksienkin arvo on käyvässä kaupassa suurempi kuin koko myyntihinta!

Laukaassa haisee! Kunnallista gangsterismia pahimmillaan! (Aikaisempia otsikoita).

Eettinen ja moraalinen arvionti on paljon helpompaa, mutta mikä paksunahkaisia omanvoitontavoittelijoita pidättelisi! Ja seuraaviin vaaleihin mennessä asiat ovat jo unohtuneet ja härskeimmät hyötyjät voivat olla asettumasta ehdokkaiksi!

Nurin asia saataisiin helpoimmin jonkun muotovirheen takia, esim. sen, että kauppakirjan liitteenä ollut kartta on puutteellinen ja virheellinen (Koko Peurungan ranta-alue puuttuu!). Ainakin Laukaan kunnan omilla nettisivuilla on näin asianlaita, onko sitten ollut kunnanhallituksen papereissa?

Jääviyteen asiaa saattaa myös kaatua. Kunnanhallituksen esittelijä kunnanjohtaja Esko Koliseva on golfyhtiön osakas samoin kuin myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen, toinen siis esittelijänä ja toinen päättäjänä. Mikäli tästä valitetaan eteenpäin, asia selviää aikanaan hallinto-oikeuksissa. Tähän voisi laittaa linkin: Jatkuu.

Itse valitus on kyllä nyt saanut farssimaisia piirteitä. Uskoisi, että oikaisuvaatimusten tekijöillä on tarkoituksena saada itse asia muuttumaan, eikä vain tehdä politiikkaa ja näennäisesti riehua asiasta. Vai onko tämä ensimmäinen tämän luokan kaappaushanke Laukaassa, että siihen joutuvat nyt ottamaan kantaa tavalliset työssäkäyvät päättäjät kunnolla valmistautumatta juonitteluniksit osaavia ammattilaisia vastaan?

Jos asiasta nyt jatkovalitetaan hallinto-oikeuteen, niin siellä on sitten evästeenä vieläkin ”parempi” kunnanhallituksen päätös: Kunnanhallitus on yksimielisesti todennut, että oikaisuvaatimus on ollut aiheeton!

Nopeasti ajatellen, kunnanhallituksen jäsen ei ole jäävi käsittelemään tekemäänsä oikaisuvaatimusta. Asian voi ilmaiseksi selvittää Kuntaliiton lakimieheltä. Jos kuitenkin on, onhan hänellä varamies, joka mitä ilmeisimmin olisi samaa mieltä varsinaisen jäsenen kanssa, ihan varmaahan tämäkään ei ole. Käsitteleväthän muutkin päätöksentekoon osallistuvat kunnanhallituksen jäsenet omaa asiaansa, miksei sitten nyt itsensä jäävänneetkin.

Pahasti näyttää siltä, että tämä miljoonan euron kaappaus onnistuu ja kunnan ulkopuolella asuvat korjaavat hyvän potin, muutaman laukaalaisen ohella.

Kokonaan on jäänyt selvittämättä mitä vaikutuksia tällä kaupalla on kunnan kovasti esille tuomaan ja markkinoimaan Peurunka Center-hankkeeseen.

Kauppaa Laukaan Peurunkagolf Oy:n kanssa perustellaan sillä, että yhtiö on rakentanut alueelle omalla kustannuksella maata ja rakennelmia.

Nyt pilkkahintaan myyty puolentoista kilometrin (sic!) pituinen järvenranta on kuitenkin aikamme alussa Luojamme luomaa ja myöhemmin jääkauden n. 11 000 vuotta sitten muovaavaa luontoa.

Valitusfarssi. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2007-05-08.

Linkit mm.

Jääkausi Suomessa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4kausi_Suomessa


Laukaa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/14/laukaamaakauppagolf.html

Jatkuu!

Valitusfarssi. Laukaa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/08/valitusfarssilaukaa

Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/03/kunnianloukkaus.htm

Pääkirjoitus. Tiesitkö, että kaikkein köyhimpien perheiden koululaisten kesälomatienestit napataan heiltä pois!
http://www.nettisanomat.com/2007/04/24/etusivu.html#tiesitko

Jääviys on itse huomattava. Tapaus ministeri Suvi Lindén 2002.
http://www.nettisanomat.fi/2002/05/30/jaaviys.htm

Sonera-kirja kokonaan lukuunottamatta Kaj-Eri Relanderia koskevaa kavallusväitettä.
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera_1.htm

"Potkut koko Yleisradion johdolle ei riitä, vaan valtionsyyttäjän on asetettava koko huijarilauma vastuuseen varallisuuden väärinkäytöstä ja vastuuttomasta suunnittelusta!" Jouni Kesti 2001. Ennustus toteutui.

http://www.nettisanomat.com/2007/04/19/etusivu.html#kansan

Pääministerikin lukee Nettisanomia!
http://www.nettisanomat.com/2007/04/19/etusivu.html#paaministerikin

Marko Ahonen 40 v.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/19/etusivu.html#vanha

Ilmoita ilmaiseksi!
http://www.nettisanomat.com/ilmoita/ilmaiseksi.htm

Arkisto
http://www.nettisanomat.com/aihe/etsi_arkistosta/es.htm

the hunger site
http://www.thehungersite.com

--

Nettisanomat Tiistai 2007-04-24.

Pääkirjoitus.
Tiesitkö, että kaikkein köyhimpien perheiden koululaisten kesälomatienestit napataan heiltä pois!

Kaikkein köyhimmät perheet, ne jotka ovat oikeutettuja kunnan maksamaan toimeentulotukeen, joutuvat nykyisten käytäntöjen, varmaankin lakien ja asetusten, mukaan tilanteeseen, jossa koululaisten kesälomatienestit eivät tulekaan koululaisten hyväksi, vaan tienesti napataan pois perheen saamasta toimeentulotuesta.

Tällainen sydämetön ja sadistinen meno senkun jatkuu, eikä epäkohdan korjaamiseksi tehdä yhtään mitään Suomessa, joka väittää olevansa oikeusvaltio. Hyväksyisitkö sinä tällaisen menettelyn, jos se osuisi kohdallesi?

Tämä on yksi esimerkki siitä, että kaikkein köyhimmät eivät saakaan luvattua helpotusta elämäänsä, vaikka pääministeri Matti Vanhanen tai sosiaaliministeri Liisa Hyssälä näin väittäisivätkin. Helsingin Sanomat kirjoitti viime viikolla vastaavanlaisesta etuisuuksien ulottamattomuudesta 2. pääkirjoituksessaan näin:

"Kymmenen tai kahdenkymmenen euron korotukset lapsilisiin. niiden yksinhuoltajakorotuksiin ja kansaneläkkeisiin osuvat kyllä oikeille kansalaisryhmille, mutta leikkautuvat kokonaan pois niiltä, jotka elävät toimeentulotuen varassa. Kymppi lisää lapsilisään leikkaa kympin toimeentulotuesta pois. Tulotason todelliseen nostoon olisi tarvittu päätös, että ainakin osa lapsilisistä määritellään ensisijaiseksi etuudeksi, jota ei lasketa tuloksi toimeentulotukea määritellessä." (Hallitus unohti köyhimmät).

Tämäntapaisia epäoikeudenmukaisuuksia on varmaan muitakin. Ainakin esimerkiksi se, että eläkeläisten verotuksen keventäminen palkansaajien verotusta vastaavaksi, ei hyödytä yhtään ulosotossa olevaa ihmistä vaan esim. jotakin eläkeläiseltä velkaa perivää instanssia.

Pöyristyttävää on kuitenkin se, että nämä epäkohdat ovat kyllä tiedossa, mutta niitä ei haluta korjata eikä antaa mitään korjausmääräyksiäkään. Aika köyhää ajattelua niiltä, jotka jotakin voisivat tehdä asiantilan muuttamiseksi.

Tiesitkö, että? Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2007-04-24.

Tarkennus!

Sattuneesta syystä ylläolevaa on tarkennettava niin, että ei tietenkään koko kesälomatienestiä napata pois, vaan se osa, joka on laskettu koululaisen elinkustannukseksi toimeentulotukea myönnettäessä. Tällä määrällä vähennetään siis perheen saamaa toimeentulotukea.

Pertti Manninen. Tiistai 2007-05-08.

 

Nettisanomat Tiistai 2007-04-24. Muut lehdet.

Det är lika mycket vett i domstolen som fred i Irak. Aftonbladet. Kolumnister. Jan Guillou. Tisdag 07-04-17.

"Enligt Migrationsverkets bedömning föreligger inte någon väpnad konflikt i Irak. Jodå, ni läste rätt. Man kanske skulle kunna tro att uttalandet är ett cyniskt skämt, eller en ren tanklöshet i fyllan och villan. Men icke så. Tvärtom är den sensationella bedömningen frukten av moget övervägande på Migrationsverket och tjänar som argumentation i ett mål i Migrationsöverdomstolen (målnummer: UM 23-06). Och Migrationsöverdomstolen har efter moget övervägande kommit fram till att man delar uppfattningen om icke krig i Irak. ..."

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,1045696,00.html

 


Nettisanomat Torstai 2007-05-03. N:o 648.

Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta.

Vaasan hovioikeus on antanut tuomionsa (Nro 565, 23.4.2007) Nettisanomien kirjoittelun johdosta. Päätoimittaja Pertti Manniselle määrättiin sakkorangaistus, 60 päiväsakkoa, korvauksien maksamista asianajaja xxxxx xxxxxxxxe ja lehdestä määrättiin poistettavaksi "kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen". Tuomioon sisältyvässä erillisessä tuomiolauselmassa hovioikeus meni ilmeisesti vieläkin pitemmälle muotoillessaan sivujen poistamiskriteerin seuraavasti:

"Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan asianajaja Pekka xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan."

Jyväskylän käräjäoikeuden ja Vaasan hovioikeuden päätökset olivat samanlaiset kunnianloukkauksen osalta, mutta aivan erilaiset siinä mitä pitäisi poistaa ja miten asia pitäisi tiedottaa julkisuuteen.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan ei olisi pitänyt poistaa yhtään mitään, vaan "Mannisen tulee verkkojulkaisun vastaavana toimittajana huolehtia siitä, että tieto tuomiosta julkaistaan verkkojulkaisun nettisivulla maksutta ja kohtuullisessa laajuudessa."

Hovioikeuden mukaan pitää siis poistaa kaikki xxxxxxen vähänkin viittaava, nimellä tai ilman nimeä, jolloin "tämän asian koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista". Liite1.

Nettisanomien päätoimittaja Pertti Mannisen tarkoituksena on hakea valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta ennakkotapauksen saamiseksi siitä kuinka nettisivuilla julkaistu tieto pitäisi oikaista tai poistaa kokonaan sieltä.

Asian taustaa: Iäkäs vanhus sai ilmaisen oikeudenkäynnin ja valitsi asianajan hoitamaan juttuaan. Asianajaja lähetti laskun Jyväskylän käräjäoikeuden tuomarille. Tuomari Päivi Penttinen teki päätöksen maksamisesta kohtuullistaen laskua sillä tavalla, että asianajaja rupesi perimään loppurahoja ensin vanhuksen pojalta, sitten pojalta ja maksuttoman oikeudenkäynnin saaneelta vanhukselta yhteisesti ja lopuksi taas vain pojalta muuttaen summia, toimeksiantoja ja laskun aiheita moneen kertaan päätyen viimeisissä laskuissaan sellaiseenkin ihmeellisyyteen, että hän edusti samassa oikeusjutussa vastapuolia: sekä kantajaa että vastaajaa! (Vastaajan esittämät kirjalliset todisteet nrot 4 ja 5, 31.5.2001).

Tästä asianajajan itsensäkin myöntämästä sekavuudesta ja sotkuisuudesta huolimatta Jyväskylän käräjäoikeus ja Vaasan hovioikeus hyväksyivät perinnän eikä Korkein oikeus myöntänyt valituslupaa asiaan. Tuomio jäi siis pysyväksi ja sai lainvoiman.

Tästä laskutusprosessista kirjoittaminen Nettisanomat.com-internetjulkaisussa on nyt loukannut asianajaja xxxxx xxxxsxx kunniaa ja päätoimittaja Pertti Manninen on tuomittu sakkoihin ja korvauksiin ja määrätty hänet poistamaan asianajajaa koskevat internetviestit. Tuomio ei ole saanut vielä lainvoimaa.

Mikäli Korkein oikeus ottaa jutun käsiteltäväkseen, tuomio saattaa vielä muuttua. Korkeimman oikeuden tulisi ottaa kantaa mm. seuraaviin erityisiin seikkoihin:

1) Voidaanko asianajajan pyyntökirje (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 3, pvm 5.3.2004), jonka hän on lähettänyt lehden Ilmoita ilmaiseksi-palstalla julkaistujen asianajajan itsensä laatimien ja itse lehdelle lähettämien ilmoitustekstien poistamiseksi, kuukausia ennen kuin nyt kunniaa (hovioikeuden päätöksen mukaan) loukannut kirjoitus (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1, pvm 1.7.2004) on julkaistu, tulkita pyynnöksi tämän myöhemmän kirjoituksen poistamiseksi.

Asianajaja Pekka xxxxxxx väitti esitutkinnassa ja molemmissa oikeusasteissa kyseiseen pyyntökirjeeseen vedoten vaatineensa "kunnianloukkaus"-sivujen poistamista. Hän esitti asiansa niin taitavasti, että syyttäjä Sirpa Hautakangas sekä Jyväskylän käräjäoikeus ja Vaasan hovioikeus tulkitsivat kirjeen sisältöä hänen haluamallaan tavalla päätoimittaja Pertti Mannisen vastaväitteistä huolimatta.

Mikäli edellä mainittu asianajajan pyyntö tietojen poistamisesta katsottaisiinkin koskevan vain pyynnön esittämisajankohtana sivustolla olleita sivuja ja niiden sisältöä (ilmoitustekstejä), niin olisi harkittava, kuinka paljon asianajaja xxxxx xxxxsxx esitutkintaa ja molempia oikeusasteita ohjaava tietojen poistamispyyntöä koskeva tulkinta on vaikuttanut itse tuomioon.

2) Koskeeko hovioikeuden päätös tietojen poistamisesta myös mainittuja useita vuosia aikaisemmin julkaistuja ilmoitustekstejä ja muita asianajan itsensä lähettämiä sivuilla julkaistuja kirjeitä.

3) Koskeeko hovioikeuden päätös tietojen poistamisesta julkisissa oikeudenkäynneissä julkaistuja asiakirjoja sekä mahdollisia muita kirjoituksia, joissa asianajan nimi on mainittu.

4) Onko hovioikeuden päätös verkkoviestien poistamisesta liian ylimalkainen ja sananvapautta rajoittava, kun siinä ei määritellä tarkemmin niitä sivuja tai niitä ilmaisuja, joiden on katsottu loukkaavan asianajajan kunniaa. Ei kai pelkän nimen kirjoittaminen tai lausuminen voi olla kunnianloukkausrikos. Kyllä kai se riippuu siitä yhteydestä, missä nimi lausutaan ja mitä muuta ylipäätään lausutaan. Oikeudenkäynnissä asianajaja esitti todisteeksi vain yhden sivun, joka on ainakin vielä luettavissa (2007-04-26): http://www.nettisanomat.com /2004/07/01/mononenlaskut.htm, koska hovioikeus ei määrännyt sivua välittömästi suljettavaksi.


Nettisanomissa on aineistoa asianajaja xxxxx xxxxxxxxa mm. seuraavasti: Kymmeniä ilmoituksia Ilmoita ilmaiseksi-palstalla vuosilta 2000 ja 2001. Esimerkiksi: http://www.nettisanomat.com /2000/09/07/etusivub.htm
ja oikeudenkäynnissä todisteena esitetty sivu
http://www.nettisanomat.com /2004/07/01/mononenlaskut.htm

Koska hovioikeus ei määrännyt sivuja välittömästi suljettaviksi niihin koskeminen odottaa lainvoimaista päätöstä. Näin ollen ne ovat vielä luettavissa. Hovioikeuden tuomio tämän kirjoituksen liitteenä 2.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2007-04-26.

Kirjoitus: Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2007-04-26.



"Jyväskylän käräjäoikeuden ja Vaasan hovioikeuden päätökset olivat samanlaiset kunnianloukkauksen osalta, mutta aivan erilaiset siinä, miten asia pitäisi tiedottaa julkisuuteen. Liite 1."

Liite 1.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan:

"Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.

xxxxxxx on käräjäoikeuden käsityksen mukaan mainittuun säännökseen nojautuen vaatinut, että syytteessä tarkoitetut internetsivut määrätään suljettaviksi siltä osin kuin niillä on esitetty viittauksia hänen nimeensä tai hänen asianajotoimistoonsa. Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Käräjäoikeus katsoo, ettei xxxxxxx ole esittänyt riittävän painavia perusteita internetsivujen sulkemiseen hänen vaatimassaan laajuudessa. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkää esitetyn vaatimuksen.

Tuomion julkaiseminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 23 §:n mukaan tuomioistuin voi asianomistajan syyteasian käsittelyn yhteydessä esittämästä vaatimuksesta määrätä tiedon tuomiosta julkaistavaksi asianomaisessa verkkojulkaisussa, jos verkkojulkaisussa on tehty muun muassa rikoslain 24 luvun 9 §:ssä tarkoitettu kunnianloukkausrikos. Käräjäoikeus pitää perusteltuna määrätä tämä langettava tuomio julkaistavaksi mainitun pykälän 2 momentin tarkoittamassa kohtuullisessa laajuudessa Mannisen kyseisessä nettisanomat.com -verkkojulkaisussa. Sillä ettei xxxxxxx ole käyttänyt sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 8 §:ssä tarkoitettua vastineoikeutta, ei ole merkitystä tuomion julkaisemismääräyksen kannalta."
(Jyväskylän käräjäoikeus. Tuomio 06/815, 2.5.2006).

Erillisen käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaan:

"Muut lausunnot
Käräjäoikeus määrää, että tieto tästä tuomiosta on julkaistava nettisanomat.com verkkojulkaisussa. Mannisen tulee verkkojulkaisun vastaavana toimittajana huolehtia siitä, että tieto tuomiosta julkaistaan verkkojulkaisun nettisivulla maksutta ja kohtuullisessa laajuudessa."
(Jyväskylän käräjäoikeus. 2.5.2006. NO : 815, TL 1, DNO: R 05/2307).


Hovioikeuden tuomion mukaan:

"Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.

Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista."
(Vaasan hovioikeus. Tuomio Nro 565, Diaarinumero R 06/794, 23.4.2007).

Erillisen Hovioikeuden tuomiolauselman mukaan:

"Muutokset käräjäoikeuden tuomioon
Muut lausunnot
Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan asianajaja Pekka xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan.
Manninen vapautetaan sitä vastaavasti velvollisuudesta julkistaa mainitun verkkojulkaisun sivustolla nyt kysymyksessä oleva tuomio maksutta ja kohtuullisessa laajuudessa."
(Vaasan hovioikeus. TL: 1, DNO: R 06/794).



"Koska hovioikeus ei määrännyt sivuja välittömästi suljettaviksi niihin koskeminen odottaa lainvoimaista päätöstä. Näin ollen ne ovat vielä luettavissa. Hovioikeuden tuomio tämän kirjoituksen liitteenä 2."

Liite 2. Vaasan hovioikeuden tuomio.

(Tarkat henkilötiedot korvattu merkkijonolla ...).

"VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794

Pertti Juhani Manninen
...
...

RATKAISU, JOSTA ON VALITETTU

Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio 2.5.2006 nro 815 (liitteenä)

ASIA

Kunnianloukkaus

VALITTAJAT JA VASTAPUOLET

Pekka Matti Rafael xxxxxxx
Pertti Juhani Manninen

MANNISEN VASTAPUOLI

Virallinen syyttäjä, kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Pertti Juhani Manninen on vaatinut, että syyte kunnianloukkauksesta sekä siihen perustuvat vaatimukset hylätään ja että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta 110 eurolla. Toissijaisesti Manninen on vaatinut, että hänelle tuomittua rangaistusta ja korvausten määriä alennetaan.

Perusteet

Käräjäoikeus on arvioinut näytön väärin. Manninen ei ollut tarkoittanut ilmaisulla "(1poistettu 09.12.2015)" loukata Pekka Matti Rafael xxxxsxx kunniaa. Mannisen käyttämä ilmaisu ei ole ollut valheellinen, koska xxxxsxx laskut ovat olleet sekavia.

Valitus

Vaatimukset

xxxxxxx on vaatinut, että Mannisen katsotaan syyllistyneen kunnianloukkauksen sijasta törkeään kunnianloukkaukseen, että nettisanomat.com verkkosivut määrätään suljettaviksi siltä osin kun siinä on viittauksia xxxxxxen, että Manninen velvoitetaan korvaamaan xxxxxxxxe ansiotulojen menetyksestä vaaditut 4.000 euroa laillisine viivästyskorkoineen ja että Manninen velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta 2.913,11 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

xxxxxxx on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä perusteet ja todennut lisäksi, että internetsivuja käytetään yleisesti asianajajan palveluksia etsittäessä. Google-hakukoneella tehty haku tuo esille Mannisen laatiman aineiston, mikä on aiheuttanut xxxxxxxxe tulonmenetystä. Ansiomenetyksenä aiheutuneen vahingon määrä on vain arvioitavissa.

Vastaus

Virallinen syyttäjä on vaatinut, että Mannisen valitus hylätään perusteettomana.

Vastaus

Vaatimukset

xxxxxxx on vaatinut, että Mannisen valitus hylätään.

Perusteet

Tuomioistuin on lainvoimaisesti aikaisemmassa oikeudenkäynnissä todennut, että xxxxsxx laatimat laskut eivät ole perusteettomia ja siten käräjäoikeus on tehnyt esitetystä näytöstä oikeat johtopäätökset.

Vastaus

Vaatimukset

Manninen on vaatinut, että xxxxsxx valitus hylätään.

Perusteet

Manninen on nettisivustollaan ainoastaan tuonut esiin laskutuksen sekavuuden. Käräjäoikeuden ratkaisu on oikea siltä osin, kun se ei ole määrännyt internetsivustoa suljettavaksi. Viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys.

Pääkäsittely

Hovioikeus on toimittanut asiassa 15.4.2007 pääkäsittelyn siitä erikseen laaditun pöytäkirjan mukaisesti.

Todistelu

Hovioikeudessa on otettu vastaan kirjallisina todisteina tulosteet internetsivuilta 20.1.2006 (sivut 1/2 ja 2/2 sekä 1/11-11/11), Vaasan hovioikeuden tuomio 5.11.2003 nro 1445 ja siihen liitteenä kuuluva Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio 30.8.2002 nro 4851 (s. 17-29), xxxxx xxxxsxx pyyntö asianomistajan tietojen poistamisesta sivustoilta 5.3.2004 (s. 38), tulosteet 1.6.2006 Google-hakutuloksista sekä loukkaavaa aineistoa sisältävästä nettisanomat-com -sivustosta, Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 21.3.2001 numero 2000364, Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 18.5.2001 numero 1437, Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 18.5.2001 numero 1438, Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 31.5.2001 numero 1443, Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 31.5.2001 numero 1444, Laura Mannisen päiväkirjamerkinnät ajalta 1.-11.10.2001, selvitys maksuttoman oikeudenkäynnin edellytyksistä (Espoon oikeusaputoimisto 8.8.2000), haastehakemus 1.10.2001 (saapunut käräjäoikeuteen 2.10.2001), haastehakemus 2.10.2001 (saapunut käräjäoikeuteen 3.10.2001) sekä pöytäkirja kiinteistön pakkohuutokaupasta 31.1.2001.

Hovioikeudessa on kuultu Mannista ja xxxxxxa henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa sekä Janne Heikki Gabriel Nymania todistajana.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Syyksilukeminen

Näyttö

xxxxxxx on kertonut kokeneensa kunniansa tulleen loukatuksi, kun hän oli saanut tietää Mannisen ylläpitämällä sivustolla olleesta häntä koskevasta aineistosta. Useat hänen asiakkaansa olivat ottaneet internetsivuston sisällön esille, jolloin xxxxxxx oli joutunut asiakkaaseen nähden epämiellyttävään valoon. Manninen ei ollut poistanut sivustoa pyynnöstä huolimatta, joten xxxxxxx oli tehnyt rikosilmoituksen. Internetsivuston lukija on voinut ymmärtää, että ilmaisu "tekaistu lasku" tarkoittaa internetsivuston sisältö huomioon ottaen kysymyksessä olevan perätön ja valheellinen lasku ja että xxxxxxx oli ollut mukana jossakin lainvastaisessa toiminnassa.

Manninen on kertonut asiasta kuten käräjäoikeudessa ja todennut lisäksi, että hän oli halunnut ainoastaan viestittää internetsivustolla kysymyksessä olevan asian ja siihen liittyvän laskutuksen epäselvyyttä. Mannisen tarkoitus ei ollut loukata xxxxsxx kunniaa.

Nyman ei ole kertonut sellaisia seikkoja, joilla olisi merkitystä asian ratkaisun kannalta.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus on tehnyt esitetystä näytöstä samat johtopäätökset kuin käräjäoikeus. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen syyksilukemisen osalta. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että rikos on tehty toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville, jolloin rikoslain 24 luvun 10 §:n 1 kohdan mukainen kvalifiointiperuste täyttyy, ja ettei kunnianloukkausta ole kuitenkaan kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Rangaistusseuraamus

Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus ei ole liian ankara.

Korvausvelvollisuus

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen siltä osin kun käräjäoikeus on katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että xxxxxxxxe olisi aiheutunut ansiotulojen menetystä. Lisäksi hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että xxxxxxxxe maksettavaksi määrätty 500 euron korvaus henkisestä kärsimyksestä on määrältään kohtuullinen.

Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.

Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.

Tuomiolauselma

Tuomiolauselma eri lehdellä.

VAASAN HOVIOIKEUS
SIVU 1(1)
TL: 1

DNO: R 06/794

VASTAAJA

Manninen, Pertti Juhani
...

TUOMIOLAUSELMA

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

KORVAUSVELVOLLISUUS

Manninen velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista hovioikeudessa maksetut todistelukustannukset 322,93 euroa.

Manninen velvoitetaan korvaamaan xxxxsxx oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta 2.913,11 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun on kulunut kuukausi hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

MUUT LAUSUNNOT

Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan asianajaja xxxxx xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan.

Manninen vapautetaan sitä vastaavasti velvollisuudesta julkistaa mainitun verkkojulkaisun sivustolla nyt kysymyksessä oleva tuomio maksutta ja kohtuullisessa laajuudessa.

MUUTOKSENHAKU
Muutosta tähän ratkaisuun saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 25.6.2007.

(Leima)

Sari Rautakorpi
Sari Rautakorpi
Hovioikeuden toimistosihteeri
Byråsekreterare vid hovrätten

Asian ovat ratkaisseet: hovioikeuden laamanni Robert Liljenfeldt
hovioikeudenneuvos Jyrki Laitinen
hovioikeudenneuvos Tuula Keltikangas

Valmistelija: viskaali Mikko Tuomi

Ratkaisu oli yksimielinen.

Liite Vaasan hovioikeuden ratkaisuun.
Kaava A (Oikeudenkäymiskaari 30:4)

VALITUSOSOITUS
Hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä korkeimmalta oikeudelta valituslupa, jos valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yhteydessä antamaa ratkaisua.

Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos
1) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi tai
2) jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, taikka
3) jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen on kuusikymmentä (60) päivää siitä päivästä, jona hovioikeuden ratkaisu annettiin. Valittajan on puhevallan menettämisen uhalla toimitettava viimeistään määräajan päättymispäivänä hovioikeuden kirjaamoon korkeimmalle oikeudelle osoitettu valituskirjelmä. Hovioikeuden osoite on Vaasan hovioikeus / Kirjaamo Rantakatu, Hovioikeudenpuisto PL 217 65101 VAASA

Valituskirjelmän voi toimittaa hovioikeuden kirjaamoon henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona (010 364 1695) tai sähköpostina ([email protected]). Sen on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Aukioloaika päättyy kello 16.15.

Valituskirjelmään on sisällytettävä lupahakemus ja valitus sekä liitettävä ne asiakirjat, joista ilmeneviin seikkoihin valittaja viittaa perusteinaan. Kirjelmässä on myös mainittava se peruste, jolla valituslupaa pyydetään, sekä syyt, joiden nojalla valittaja katsoo, että valitusluvan myöntämiseen on lainmukainen peruste. Lisäksi on ilmoitettava hovioikeuden ratkaisu, johon valittaja tahtoo hakea muutosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1) miltä kohdin hovioikeuden ratkaisuun haetaan muutosta;
2) mitä muutoksia hovioikeuden ratkaisuun vaaditaan tehtäväksi; sekä
3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valittaja ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin valittaja saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen aiemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.
Valituskirjelmässä on mainittava valittajan nimi, ammatti ja asuinpaikka sekä hänen tai hänen asiamiehensä postiosoite, jolla asiaa koskevat ilmoitukset saadaan hänelle toimittaa. Jos postiosoite muuttuu, uusi osoite on ilmoitettava kirjallisesti korkeimman oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmä on valittajan tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Kirjelmän laatijan on samalla ilmoitettava ammattinsa ja asuinpaikkansa.
Hovioikeus lähettää valituskirjelmän liitteineen sekä asiaa koskevan asiakirjavihkon ja jäljennöksen hovioikeuden ratkaisusta korkeimmalle oikeudelle. Korkein oikeus tarvittaessa pyytää valittajan vastapuolelta kirjallisen vastauksen valitukseen.
Valitusasian käsittelystä korkeimmassa oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksu, joka on rikosasiassa 102 euroa ja muussa asiassa 204 euroa. Jos korkein oikeus ei myönnä valituslupaa, peritään vain puolet edellä tarkoitetusta maksusta.
Rikosasiassa oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos hovioikeuden ratkaisua muutetaan muutoksenhakijan eduksi. Oikeudenkäyntimaksua ei myöskään peritä siltä, jolle on myönnetty oikeusapua tai joka muulla laissa säädetyllä perusteella vapautuu maksuvelvollisuudesta.
2.1.2006/EH

LIITE
Vaasan hovioikeuden ratkaisu asiassa R 06/794

JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa 2.5.2006
Asiano: R 05/2307

Syyttäjä

Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas

Vastaaja(t)

MANNINEN PERTTI JUHANI

Asianomistaja(t)

MONONEN PEKKA MATTI RAFAEL

Asia

KUNNIANLOUKKAUS

Vireille 21.12.2005

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05)
Rikoslaki 24 luku 9 §

1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja xxxxx xxxxxxxxa ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että xxxxxxx on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen xxxxsxx ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Syyttäjän muut vaatimukset

Todistelukustannusten korvaaminen

Vastaaja on velvoitettava korvaamaan valtiolle todistelukustannukset.
Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 9 luku 1 §

Asianomistajien vaatimukset

xxxxxxx on yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen. xxxxxxx on kuitenkin vaatinut teon perusteella rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta, koska rikos on tehty joukkotiedotusvälinettä käyttämällä ja toimittamalla tieto lukuisten ihmisten saataville ja koska kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tältä osin on otettava huomioon, että valheellinen tieto on julkaistu verkossa ja tekoa on jatkettu rikosilmoituksen tekemisen ja vielä syytteen nostamisenkin jälkeen.

xxxxxxx on vaatinut, että Manninen velvoitetaan korvaamaan hänelle
- menetetyistä ansiotuloista 4.000 euroa viivästyskorkoineen 1.7.2004 lukien. Määrä perustuu arvioon, että xxxxxxx on Mannisen menettelyn seurauksena menettänyt yhden noin 2.000 euroa (+ alv) maksavan asiakkaan vuotta kohti yhteensä kahden vuoden aikana.
- henkisestä kärsimyksestä 500 euroa viivästyskorkoineen 1.7.2004 lukien ja
- matkakuluista esitutkintakuulusteluun (Vantaa-Jyväskylä-Vantaa) 216 euroa viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua oikeudenkäynnistä lukien.

xxxxxxx on vaatinut, että käräjäoikeus määrää sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 5 luvun perusteella kyseiset internetsivut suljettaviksi siltä osin kuin niillä on esitetty viittauksia hänen nimeensä tai hänen asianajotoimistoonsa.

Toissijaisesti xxxxxxx on vaatinut, että mikäli käräjäoikeus ei määrää sivuja suljettaviksi, verkkojulkaisu nettisanomat.com määrätään julkaisemaan nettisivustollaan käräjäoikeuden mahdollinen langettava tuomio.

xxxxxxx on vaatinut, että Manninen velvoitetaan maksamaan hänelle valtionvaroista maksettavan määrän ohella lisäkorvauksena tulonmenetyksestä oikeudenkäyntipäivältä 300 euroa vähennettynä valtionvaroista maksettavalla 58,87 eurolla eli erotuksen määrä 241,13 euroa.

xxxxxxx on vaatinut lisäksi, että Manninen velvoitetaan korvaamaan hänelle oikeudenkäyntikuluista 2.088,15 euroa laillisine korkoineen vähennettynä valtionvaroista maksettavalla päällekkäin menevällä määrällä.

Vastaus ja perusteet

Manninen on kiistänyt syyllistyneensä kunnianloukkaukseen tai törkeään kunnianloukkaukseen, koska hänellä ei ole ollut tarkoitusta loukata asianomistajan kunniaa. Manninen on ilmoittanut, että kyseessä on verkkolehti, jonka päätoimittajana hän on toiminut. Manninen on tunnustanut kyseisten tietojen olevan hänen kirjoittamiaan.

Manninen on kiistänyt asiaomistajan korvausvaatimukset ansionmenetyksestä ja henkisestä kärsimyksestä kokonaisuudessaan sekä perusteeltaan että määrältään. Koronmaksuvelvollisuuden 1.7.2004 alkaen hän on kiistänyt ja katsonut, että korkoa voidaan tuomita maksettavaksi aikaisintaan käräjäoikeuden tuomiosta alkaen. Matkakuluja koskevan vaatimuksen Manninen on myöntänyt sinänsä määrältään oikeaksi.

Manninen on vastustanut internetsivustojen sulkemisvaatimusta ja pitänyt vaatimusta yksilöimättömänä. Sivustot eivät voi kaikilta osin olla loukkaavia. Hän ei ole poistanut sivuja, koska kysymys on ollut jo ilmestyneestä lehdestä. Samoin Manninen on vastustanut asianomistajan toissijaista vaatimusta langettavan tuomion julkaisemisesta nettisivuilla. Manninen on perustellut vastustustaan sillä, ettei xxxxxxx ole pyytänyt julkaisemaan lehdessä ensin omaa vastinettaan.

Manninen on myöntänyt xxxxsxx oikeudenkäyntikuluja koskevan korvausvaatimuksen muuten määrältään oikeaksi, mutta hän on kiistänyt 23.9.2005 laskutetut xxxxx xxxan asemasta käytyyn neuvotteluun liittyvät erät, koska ne eivät kuulu tähän asiaan.

Manninen on vaatinut valtionvaroista maksettavaksi oikeudenkäyntikuluina hänelle asianosaiskuluja 400 euroa sekä matkakuluja 9,20 euroa. Asianosaiskulujen määrä koostuu todisteiden hankkimisesta, puhelinsoitoista ja käräjäoikeudessa käynneistä aiheutuneista kuluista ja ajanhukasta.

Syyttäjän lausuma Mannisen oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta

Syyttäjä on katsonut Mannisen asianosaiskuluja koskevan vaatimuksen määrältään kohtuuttomaksi ja myöntänyt tältä osin kohtuulliseksi määräksi enintään 50 euroa. Syyttäjä on katsonut, että Mannisen hankkimat kirjalliset todisteet eivät ole asiaan vaikuttavia.

LUETTELO TODISTEISTA

Syyttäjän ja asianomistajan esittämät kirjalliset todisteet

1. Tulosteet internetsivuilta 20.1.2006 (Sivut 1/2 ja 2/2 sekä 1/11-11/11)
2. Vaasan hovioikeuden tuomio 5.11.2003 nro 1445 ja siihen liitteenä kuuluva käräjäoikeuden tuomio 30.8.2002 nro 4851 (s. 17-29)
3. xxxxx xxxxsxx pyyntö asianomistajan tietojen poistamisesta sivustoilta 5.3.2004 (s.38)

Vastaajan esittämät kirjalliset todisteet

1. Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 21.3.2001 numero 2000364
2. xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 18.5.2001 numero 1437
3. xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 18.5.2001 numero 1438
4. xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 31.5.2001 numero 1443
5. xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxx xxxxxxx Ky:n lasku 31.5.2001 numero 1444
6. Laura Mannisen päiväkirjamerkinnät ajalta 1.-11.10.2001
7. Selvitys maksuttoman oikeudenkäynnin edellytyksistä (Espoon oikeusaputoimisto 8.8.2000)
8. Haastehakemus, saapunut käräjäoikeudelle 2.10.2001
9. Haastehakemus, saapunut käräjäoikeudelle 3.10.2001

Henkilötodistelu

1. Asianomistaja xxxxxxx Pekka Matti Rafael
2. Vastaaja Manninen Pertti Juhani

TUOMION PERUSTELUT

Syyksilukeminen

Manninen on syyllistynyt siihen kunnianloukkaukseen, josta hänelle on rangaistusta vaadittu. Syyte törkeästä kunnianloukkauksesta hylätään.

Syyksilukemisen perusteet

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 §:stä ilmenee, että valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta. Sen sijaan asianomistajarikoksina esiintyvät sananvapausrikokset ja niihin liittyvät päätoimittajarikkomukset kuuluvat paikallissyyttäjän syyteharkintavaltaan. Rikoslain 24 luvun 12 §:n 2 momentin säännöksen perusteella kunnianloukkaus ja törkeä kunnianloukkaus ovat asianomistajarikoksia, joten niitä koskevat sananvapausrikokset kuuluvat paikallissyyttäjän harkintavaltaan. Asianomistaja on tässä tapauksessa ilmoittanut rikoksen syytteeseen pantavaksi. Näin ollen voidaan todeta, että kihlakunnansyyttäjällä on asiassa syyteoikeus.

Kirjallisina todisteina olevista internetsivujen tulosteista 20.1.2006 ilmenee, että Manninen on julkaissut internetissä verkkojulkaisua nettisanomat.com. Kyseiset sivut on verkkojulkaisun mukaan valmistanut Manninen, joka on myös toiminut julkaisun vastaavana päätoimittajana. Kyseisiltä sivuilta ilmenee, että niissä väitetään xxxxsxx asianajajana toimistonsa puitteissa laatineen (2poistettu 09.12.2015). Sivustoilla samassa yhteydessä julkaistu oikeudenkäyntiaineisto liittyy seuraavassa kappaleessa mainittuun xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxx xxxxxxx Ky:n palkkio- ja kululaskuja koskevaan oikeusprosessiin, jossa Manninen on ollut vastaajana. Tekstissä annetaan ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Kyseiset sivustot löytyvät Google-hakukoneella ensimmäisenä, kun hakusanaksi syöttää esimerkiksi "asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx".

Vaasan hovioikeuden lainvoimaisesta tuomiosta 3.11.2003 numero 1445, jolla Jyväskylän käräjäoikeuden 30.8.2002 annettu tuomio numero 4851 on pysytetty, ilmenee, että Manninen on velvoitettu xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxx xxxxxxx Ky:n vaatimusten mukaisesti maksamaan 31.5.2001 päivättyyn laskuun numero 1443 ja 31.5.2001 päivättyyn laskuun numero 1444 perustuvat palkkio- ja kulusaatavat korkoineen. Näin ollen tuomioistuimen tuomiolla on lainvoimaisesti todettu, etteivät kyseiset laskut ole olleet perusteettomia eivätkä siten tekaistuja. Myöskään Mannisen esittämät kirjalliset todisteet tai Mannisen kertomus oikeudessa eivät osoita, että xxxxxxx olisi laskuttanut Mannista tai tämän äitiä perusteettomasti tekaistuilla laskuilla. xxxxxxx on pääkäsittelyssä selvittänyt ymmärrettävät syyt sille, että laskuja oli eri vaiheissa kirjoitettu osaksi toisistaan poikkeavan sisältöisinä. Se, että xxxxxxx on peruuttanut laskuja koskevan kanteen Mannisen äidin osalta ja että laskuja on velotettu edellä mainitussa oikeudenkäynnissä lopulta vain Manniselta, ei osoita laskujen perusteettomuutta myöskään Mannisen äidin osalta. Myöskään Manninen ei ole väittänyt, että xxxxxxx ei olisi suorittanut kaikkia laskuista ilmeneviä toimenpiteitä.

Edellä mainituilla perusteilla voidaan siten todeta, että Mannisen kyseisillä nettisanomien sivustoilla esittämä tieto siitä, että asianajaja xxxxsxx laskut olisivat olleet tekaistuja, on valheellinen ja perätön. Asiayhteys ja yleinen kielenkäytön mukainen merkityssisältö huomioon ottaen väite asianajan tekaistuista laskuista on vaikea ymmärtää muuten kuin väitteenä siitä, että laskut ovat olleet jollakin tavalla sepitettyjä sekä sisällöltään valheellisia ja totuutta vastaamattomia. Käräjäoikeus ei pidä lainkaan uskottavana Mannisen ilmoitusta siitä, että hän oli tarkoittanut tekstin kirjoittaessaan ainoastaan sitä, että kysymys oli ollut nopeasti tehdyistä tai sisällöltään moninaisista laskuista. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan viimeksimainitulta osin kysymys on jälkikäteisestä selityksestä.

Manninen on kertonut kirjoittaneensa kyseiset tiedot verkkolehteensä heti sen jälkeen, kun Korkein oikeus oli hylännyt edellä mainitusta Vaasan hovioikeuden tuomiosta tehdyn valituslupahakemuksen. Hän on myöskin kertonut olleensa tietoinen hovioikeuden tuomion sisällöstä. Näin ollen hän on tiennyt, etteivät laskut todellisuudessa olleet perusteettomia eivätkä tekaistuja. Hän on siten esittänyt syytteessä tarkoitetun valheellisen tiedon tahallisesti. Mannisen on täytynyt ymmärtää, että teko on ollut xxxxsxx ammatti huomioon ottaen omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa ja häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Mainituilla perusteilla Manninen on syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun kunnianloukkaukseen.

Rikoslain 24 luvun 10 §:n 1 kohdan mukaan törkeän kunnianloukkauksen yhtenä kvalifiointiperusteena on se, että rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville. Kun Manninen on tässä tapauksessa toimittanut valheellisen ja perättömän tiedon internetissä julkaisemansa verkkojulkaisun kautta lukuisten ihmisten saataville, täytyy tämä laissa tarkoitettu kvalifiointiperuste. Kunnianloukkauksen katsominen törkeäksi edellyttää kuitenkin lisäksi sitä, että kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Jutussa ei ole selvitetty, että kyseisten nettisanomat.com -sivustojen lukijamäärä olisi kovin suuri. Kun otetaan huomioon kyseisen verkkojulkaisun laatu ja tekoon liittyvät muut seikat, käräjäoikeus ei pidä kunnianloukkausta kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Rangaistusseuraamus

Manninen on toimittanut asianajaja xxxxxxa loukkaavan valheellisen tiedon internetissä julkaisemansa verkkojulkaisun kautta lukuisten ihmisten saataville. Tieto on ollut omiaan aiheuttamaan xxxxxxxxe vahinkoa ja häneen kohdistuvaa halveksuntaa erityisesti xxxxsxx asianajajan ammatti huomioon ottaen. Manninen ei ole poistanut valheellista tietoa yleisön saatavilta, vaikka xxxxxxx on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja vaikka syyttäjä on nostanut asiasta syytteen Mannista vastaan. Käräjäoikeus katsoo syyksi luettavan rikoksen edellyttävän Mannisen tuomitsemista tuntuvaan sakkorangaistukseen.

Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.

xxxxxxx on käräjäoikeuden käsityksen mukaan mainittuun säännökseen nojautuen vaatinut, että syytteessä tarkoitetut internetsivut määrätään suljettaviksi siltä osin kuin niillä on esitetty viittauksia hänen nimeensä tai hänen asianajotoimistoonsa. Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Käräjäoikeus katsoo, ettei xxxxxxx ole esittänyt riittävän painavia perusteita internetsivujen sulkemiseen hänen vaatimassaan laajuudessa. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkää esitetyn vaatimuksen.

Tuomion julkaiseminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 23 §:n mukaan tuomioistuin voi asianomistajan syyteasian käsittelyn yhteydessä esittämästä vaatimuksesta määrätä tiedon tuomiosta julkaistavaksi asianomaisessa verkkojulkaisussa, jos verkkojulkaisussa on tehty muun muassa rikoslain 24 luvun 9 §:ssä tarkoitettu kunnianloukkausrikos. Käräjäoikeus pitää perusteltuna määrätä tämä langettava tuomio julkaistavaksi mainitun pykälän 2 momentin tarkoittamassa kohtuullisessa laajuudessa Mannisen kyseisessä nettisanomat.com -verkkojulkaisussa. Sillä ettei xxxxxxx ole käyttänyt sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 8 §:ssä tarkoitettua vastineoikeutta, ei ole merkitystä tuomion julkaisemismääräyksen kannalta.

Korvausvelvollisuus

xxxxxxx on vaatinut korvausta menetetyistä ansiotuloista. Korvausvaatimus on perustunut pelkästään oletukseen siitä, että xxxxxxx olisi menettänyt kahden vuoden aikana yhden noin 2.000 euroa maksavan asiakkaan vuotta kohti. xxxxxxx ei ole esittänyt mitään selvitystä siitä, että hänen ansiotulonsa olisivat konkreettisesti pienentyneet Mannisen rikoksen johdosta. xxxxxxx ei ole esittänyt myöskään selvitystä siitä, että joku entinen asiakas olisi kyseisen rikoksen vuoksi luopunut asiakassuhteestaan tai että uusi asiakassuhde olisi tästä syystä jäänyt syntymättä. Näillä perusteilla on jäänyt näyttämättä, että xxxxxxxxe olisi aiheutunut Mannisen rikoksen perusteella konkreettista ansiotulojen menetystä. Sen vuoksi korvausvaatimus tältä osin hylätään.

xxxxxxx on vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n (412/1974) nojalla oikeutettu korvaukseen kunnianloukkauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Kun otetaan huomioon loukkauksen laatu ja julkaisutapa sekä sen kohdistuminen asianajajaan, jolta jo suoraan laissa edellytetään rehellisyyttä, käräjäoikeus pitää xxxxsxx tältä osin vaatimaa 500 euron korvausmäärää kohtuullisena. xxxxxxx on oikeutettu saamaan tahallisella rikoksella aiheutetun vahingon korvaukselle viivästyskorkoa rikoksen ilmoitetun tekoajan päättymisestä eli 8.10.2005 alkaen.

Oikeudenkäyntikulut

Asianomistaja xxxxxxx on esittänyt 2,088,15 euron oikeudenkäyntilaskun, josta hän on ilmoittanut voitavan vähentää valtion varoista maksettava päällekkäinen määrä. Lisäksi xxxxxxx on vaatinut matkakuluista esitutkintakuulusteluun 216 euroa. Laskutetuista määristä käräjäoikeus hylkää päivältä 23.9.2005 laskutetut xxxxx xxxan asemasta käytyyn neuvotteluun liittyviä eriä koskevat palkkio- ja kuluvaatimukset, koska kyseinen toimenpide ei kuulunut tähän asiaan. Korvaus matkakuluista 18.4.2006 on määrätty maksettavaksi valtion varoista. Käräjäoikeus hyväksyy laskutetut sekä matkakuluista esikuulusteluun vaaditut määrät muutoin sellaisinaan.

xxxxxxx on vaatinut Manniselta lisäkorvauksena oikeudenkäyntipäivältä aiheutuneesta tulonmenetyksestä 241,13 euroa sen lisäksi, että hänelle on valtionvaroista määrätty tältä osin maksettavaksi 58,87 euroa. Käräjäoikeus pitää tältä osin valtion varoista xxxxxxxxe maksettavaa määrää riittävänä korvauksena taloudellisesta menetyksestä pääkäsittelypäivältä, kun otetaan huomioon, että xxxxxxxxe määrätään myös oikeudenkäyntikuluina maksettavaksi yhteensä 960 euroa (+alv) esiintymisestä pääkäsittelyssä (3h) ja matka-ajalta (3h). Näillä perusteilla xxxxsxx vaatimus lisäkorvauksesta hylätään.

TUOMIOLAUSELMA

Käräjäoikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

MUUTOKSENHAKU

Tästä tuomiosta saa valittaa Vaasan hovioikeuteen. Muutoksenhakuohje.

Tyytymättömyyden ilmoitus

Määräajassa ovat vastaaja Pertti Manninen ja asianomistaja xxxxx xxxxxxx ilmoittaneet tyytymättömyyttä koko tuomioon.

Määräpäivät

Tyytymättömyyden ilmoittamiselle: tiistai 9.5.2006.
Valitukselle: torstai 1.6.2006
Vastavalitukselle: torstai 15.6.2006.

Jorma Eirola
Käräjätuomari Jorma Eirola

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Jorma Eirola ja lautamiehet Pirkko Hietanen, Aatos Kaukinen ja Raija Sipinen.

Ratkaisu oli yksimielinen.

JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
2.5.2006
NO: 815 TL: 1
DNO: R 05/2307
SIVU 1(2)

SYYTETTY

Manninen, Pertti Juhani
...
...
...

TUOMIOLAUSELMA

SYYKSI LUETELLUT RIKOKSET

1) Kunnianloukkaus 1.7.2004 - 8.10.2005

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

SAKKO

Syyksi luettu rikos 1
60 päiväsakkoa a 10 euroa = 600 euroa

LAINKOHDAT

1) Rikoslaki 24 luku 9 §

KORVAUSVELVOLLISUUS

Manninen velvoitetaan korvaamaan valtiolle todistelukulut 156,87 euroa.

Manninen velvoitetaan korvaamaan Pekka Matti Rafael xxxxxxxxe:
- henkisestä kärsimyksestä 500 euroa viivästyskorkoineen 8.10.2005 lukien ja
- matkakuluista esitutkintakuulusteluun 216 euroa ja muista oikeudenkäyntikuluista 1.793,40 euroa eli oikeudenkäyntikuluista yhteensä 2.009,40 euroa viivästyskorkoineen 2.6.2006 lukien.

Viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kunakin vuonna voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä.

MUUT LAUSUNNOT

Käräjäoikeus määrää, että tieto tästä tuomiosta on julkaistava nettisanomat.com -verkkojulkaisussa. Mannisen tulee verkkojulkaisun vastaavana

NO: 815 TL: 1 SIVU 2(2)

toimittajana huolehtia siitä, että tieto tuomiosta julkaistaan verkkojulkaisun nettisivustolla maksutta ja kohtuullisessa laajuudessa."

Liite. Vaasan hovioikeuden tuomio.
(Tarkat henkilötiedot korvattu merkkijonolla ...).


Jatkuu ...

 

Nettisanomat Tiistai 2007-05-08. N:o 649. Tekstiversio.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys. [email protected] Copyright nettisanomat.com - Mainosbanneri ja kirjasinkoko torstaina 2009-04-02.

nettisanomat 2007-05-08 - Valitusfarssi. Laukaa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle - Esko Koliseva, Pertti Parkkonen - Rai Suihkonen - Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta.- Pertti Manninen, Pekka xxxxxxx, Sirpa Hautakangas - Vaasan hovioikeus -Jyväskylän käräjäoikeus - Kunnianloukkaus - Päivi Penttinen - Laura Manninen - Janne Nyman - Sari Rautakorpi - Robert Liljenfeldt - Jyrki Laitinen - Tuula Keltikangas - Mikko Tuomi - Jorma Eirola - Pirkko Hietanen, Aatos Kaukinen ja Raija Sipinen - Pääkirjoitus. Tiesitkö, että? - Golf-maanmyynti Laukaassa (linkki) - Jääviys, Sonera-kirja, Yleisradion johto, Pääministeri, Marko Ahonen (linkkejä) - Fred i Irak ... Jan Guillou. - Nettisanomat tiistaina 08.05.2007.


Tämän numeron etusivulle!

Sivun alkuun!

 

 

2012-05-12: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)