Mainosnauha 10 000:lla sivulla!

ETUSIVULLE! - MOBIIN

2014 Huhtikuu.

Ennakkosensuuri. Tapaus Mononen.

2012. Nettisanomat ja sen päätoimittaja Pertti Manninen tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa tammikuussa 2012 kunnianloukkausrikoksesta sakkoihin ja kärsimyskorvauksiin kunnianloukkausrikoksesta. Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj Helsingistä olivat vaatineet vankeusrangaistusta lehdessä (www.nettisanomat.com) julkaistuista. kirjoituksista.

Oikeudenkäynnissä asianajaja Pekka Mononen vaati kirjoittelun kertakaikkista loppumista ja vakavalla naamalla esitti käräjäoikeudelle, oikeudenpuheenjohtaja käräjätuomari Raili Sahille, että oikeuden tulisi määrätä kirjoituskielto. Tähän käräjätuomari ei kuitenkaan suostunut, mutta sen sijaan suostui, siis myöhemmin antamassaan tuomiossa siihen, että kaikki kirjoitukset usean vuoden ajalta taaksepäin pitää poistaa. Lauri Karan asiamies Jari Salminen vielä intoili syyttäjä Elina Mäntylän määrittelemän rikoksentekoaikaan pidennyksen käräjäoikeuden istuntopäivään saakka. Hän ei kuitenkaan sentään vaatinut mitään kirjoituskieltoa.

Käräjäoikeuden päätös ei ole saanut vielä lainvoimaa, koska Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan asiaan ja tutkii sitä. AsianajajaPekka Mononen on kuitenkin vaatinut täytäntöönpanoviranomaista panemaan tuomion täytäntöön ja niin kirjoitusten tunnistetiedot on poistettu neljän ja puolen vuoden ajalta.

2012. Ennakkosensuurivaatimuksesta ja myös sivujen poistamisesta Nettisanomat kirjoitti tuoreeltaan näin:”Nettisanomien kunnianloukkausjuttu käräjillä: Syyttäjä luopui vankeusrangaistusvaatimuksesta.

Asianajaja xxxxx xxxxxxx Vantaalta ja Nordea Pankin myyntipäällikkö xxxxx xxxx vaativat vankeusrangaistusta Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manniselle ja myös hänen maksettavakseen 5000 euron kärsimyskorvauksen kummallekin lehdessä julkaistujen kirjoitusten johdosta. Syyttäjä luopui syytekirjelmässä mainitusta ankarammasta rangaistuksesta ja vaati loppupuheenvuorossaan sakkorangaistusta ja korvausta asianomistajille aiheutetusta kärsimyksestä. Oikeus antaa tuomion kansliapäätöksenä tiistaina 24.01.2012.

Sekä xxxxxxx että xxxx kumpikin olivat esittäneet aikanaan tutkintapyynnöissään molemmat kahta eri kirjoitusta, joiden he katsoivat loukkaavan kunniaansa. Nettisanomat on oma-aloitteisesti poistanut ko. kirjoitukset sillä tavalla, että niissä esiintyneet nimet, ammatit ja työpaikat on poistettu, joten niitä ei voi netistä löytää hakukoneilla antamalla asianomaisten nimet tai ammatit tai työpaikat.

Kiistaa käytiin kuitenkin siitä pitäisikö kaikki muut kirjoitukset tai tekstit poistaa, joissa asianomistajien nimet esiintyvät esim. aikaisemmissa oikeudenkäynneistä julkaistut tuomiot tai pöytäkirjat tai jopa asianajan itsensä lehteen lähettämät ilmoitustekstit.
Päätoimittaja Manninen oli sitä mieltä, että mitään muuta kuin nyt todisteina esitettyjä tekstejä (4 kpl) ei kuulu poistaa, jos oikeus katsoo ne loukkaaviksi. Syyttäjä ja asianomistajat olivat sitä mieltä, että kaikki pitää poistaa, jos näiden nyt esille tuotujen kirjoitusten katsotaan loukkaavan asianosaisten kunniaa.

Asianajaja xxxxx xxxxxxx esitti aluksi jonkinlaista ”ikuista” kirjoituskieltoa, mutta oikeuden puheenjohtajan tiukatessa moneen kertaan, mitä xxxxxxx tällä vaatimuksellaan tarkoitti, xxxxxxx tyytyi kuitenkin siihen, että vain nyt käsiteltävänä rikoksentekoaikana olevat kirjoitukset tulee poistaa. Rikoksentekoaikaa jatkettiin tähän päivään saakka (2,5 kuukaudella) ja se on nyt 06.05.2007 – 18.01.2012.

Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että tällä kertaa asianajaja xxxxxxx pyyhki pois esittämästään kuluvaatimuksesta arvonlisäveron osuuden, ajoihan hän tätä asiaa yksityishenkilönä.

Päätoimittaja Pertti Manninen kiisti kirjoitusten kunnianloukkaustarkoituksen ja syyttäjän kysymykseen, miksi hän ne on kirjoittanut ja julkaissut niissä asianomaisten nimet, vastauksena oli se, että tällaisistakin asioista on voitava avoimesti kertoa ja nimenomaan lehden päätoimittajan vastuulla ja vastaavan päätoimittajan nimi on mainittu jokaisella lehden tai rinnakkaislehden sivulla aina ensimmäisestä heinäkuussa 1999 ilmestyneestä numerosta alkaen.
(Kirjoituksen laati ”vastaaja” Pertti Manninenoikeudenistuntopäivän iltana keskiviikkona 2012-01-18 klo 19:52.)”
http://www.nettisanomat.com/2012/01/18/etusivu.htm

2012. VALITUSLUPAHAKEMUS KORKEIMMALLE OIKEUDELLE:”Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.”
http://www.nettisanomat.com/2012/10/07/etusivu.htm#
korkeimmalleoikeudelleasia

2013. Case Nettisanomat. 1. Johdanto
Korkein oikeus (KO) on ottanut käsiteltäväkseen kunnianloukkausasian, jossa Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin Jyväskylän käräjäoikeudessa rangaistukseen ja seuraamuksiin ja johon asiaan Vaasan hovioikeus ei myöntänyt valituslupaa. KO myönsi valitusluvan tekstien poistamista koskevaan osaan ja itse kunnianloukkausasiaan KO ottaa kantaa tämän osan käsittelyn yhteydessä. Mikäli KO hylkäisi syytteet kunnianloukkauksesta juttu kuivuisi kokoon. Tässä kirjoituksessa ei käsitellä nyt kunnianloukkausasiaa, vaan oikeudessa määrättyjä seuraamuksia tekstien poistamisen suhteen ja hiukan myös sitä ongelmatiikkaa, jonka hakukone saa aikaan, kun se tuloksia suoltaa. Lopuksi puututaan hiukan laskutukseen niin asianajotoimistossa tehdyn työmäärän kuin asianomistajan itsensä tekemän työmäärän suhteen. Tältä osin vastaajalla on vielä ihan konkreettista lausumavaltaa, koska vastaajalla on mahdollisuus kertoa käsityksensä siitä uudesta laskutuksesta, jonka asianomistajat ovat KO:lle lähettäneet jutun sinne nyt mentyä. …
http://www.nettisanomat.com/2013/01/26/etusivu.html#
casenettisanomat

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2014-04-04 klo 19:58.

Tags: 
,
,   
,,
 
 

 

Ennakkosensuuri. Tapaus Kummola

Ennakkosensuuri. Tapaus Kummola.

Kommentti ennakkosensuureihin (Mononen ja Kummola)

Suomessa on näkyvää ja piilevää intoa vaatia ennakkosensuuria. Vaatimukset ovat sillä tavalla härskejä, kun kokeillaan minkälaisia päätöksiä oikeuslaitos mahdollisesti suoltaa.

Tässä tapauksessa siis lainopillisen koulutuksen saanut juristi ja entinen lainsäätäjä (ex-kansanedustaja) ja demokraattinen yhdistys avustajineen kokeilivat kuinka paljon käräjäoikeudet tuomitsevat kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukaisesti.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2014-04-04 klo 19:58.

1. julkaisu:
http://viikkosanomat.fi/2014/04/04/sensuuri-ennakkosensuuri-ja-itsesensuuri-kolme-tapausta-harkimo-rantasila-1999-mononen-mononen-2012-ja-kummola-sinivaara-2014/

Lue myös!

Itsesensuuri. Tapaus Harkimo.


Etusivulle! - Joka etusivulle! - Lauantai 2014-04-05 N:o 1728 - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Yhteys - Kuukausikävijät: 114415
- Modern Times Kuvitelma -
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen ainutlaatuinen tiedotustilaisuus Kuvasarja - Sanomakonsernin tiedote Natoon liittymiseksi Lue! - Nato-gallup-humpuukia. Kannatus ei ole noussut Lue! - Videot A-Talk. Lapsilisien leikkaus ym. OSA1 - Yle: "Tihkuneiden tietojen mukaan lapsilisiä aiotaan leikata." 8 kuvaa - "Ehdotus olisi kurittanut liikaa pienituloisia". Arhinmäki. LIVE. 24 kuvaa - SDP hyväksyy. Jutta Urpilainen. 8 kuvaa - Hallituksen suuri SOTE Kuvat - Vuosisadan kuva. Sauli Niinistö Kuvat - Minna Canth Kuva

phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info - phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info -



Patong Ravintola
- Patong Sauna ja kabinetti - Patong Mopot ja auto - Flying Finn Vene-Kalastus - VuokrataanThalangissa Talo-Huvila - Midnight Sun Restaurant

Huhtikuu. Sanomakonsernin tiedote liputtamisesta Natoon liittymiseksi.

Sanomakonserni on maailman ja Euroopan kiristyneen tilanteen johdosta päättänyt, että se kaikissa nettijulkaisuissaan (2013 yli miljoona kävijää) liputtaa Suomen Natoon liittymisen puolesta. Sanomakonserni katsoo erityisesti Venäjän presidentti Vladimir Putinin toiminnan olleen Krimin miehityksessä vaaraksi Suomen turvallisuudelle. Liittoutuminen Natoon suojaisi Suomea naapurimaan tulevilta toimilta Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi.
01.04.2014. Sanomakonserni
Tiedote luettavissa osoitteessa www.sanomakonserni.fi.


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -  



(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein..
René Descartes



(42) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Ymmärrys

Älykkäät ihmiset ovat pahojen ihmisten työkaluja.
William Hazlitt

Ihminen, joka rakastaa elämää kyllin intohimoisesti, iloitsee siitä, että hänen ei tarvitse tietää kaikkea.
Torsti Lehtinen

Vasta myöhään elämässäni huomasin, kuinka helppo on sanoa: EN TIEDÄ!
W. Somerset Maugham

Kenenkään tieto täällä maan päällä ei ylitä hänen kokemustaan.
John Locke

Kokemus on nimi, jonka itse kukin antaa erehdyksilleen.
Oscar Wilde

Tärkein asia ihmisille on tieto siitä, miten elää itsenäisenä.
Michel de Montaigne

Tieto on pelon vastamyrkky.
Ralph Waldo Emerson

Terve järki on parhaiten jaettu asia maailmassa, kaikki uskovat omistavansa sitä niin paljon, että nekin, joita muissa asioissa on vaikea tyydyttää, eivät tavallisesti halua sitä enempää kuin heillä on.
René Descartes


Etsi Nettisanomista!




Tapio Raunio & Matti Wiberg (toim.):
Eduskunta. Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla.
Gaudeamus 2014
www.gaudeamus.fi




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Joulukuu 2013. Harrastakaa!

"Harrastakaa!". Rengasvoimistelija matkalla treeneihin Vaajakosken urheilutalolle nuorempien koulutyttöjen palatessa koteihinsa joulukuun lumien jo hiukan valaistessa hämärtyvää iltapäivää. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2013-12-12 klo 14:52.

Tammikuun kimallus.

"Tammikuun kimallus". Tiistaina 2014-01-14 klo 12:41 Jyväskylän Vaajakosken Wellamo-uimahallissa. Kuva: Pertti Manninen.


Joulukuu 2013. Bandyliiga. JPS - HIFK 4-3. Lauantaina 2013-12-21 klo 16:20.

Jyväskylän Palloseuran pelaaja yrittää riistäytyä irti kahden HIFK.n pelaajan puristuksesta. JPS voitti jännitttävän ottelun oltuaan ensimmäisellä jaksolla jo hetken 0-2 tappiolla. Puoliajalle mentiin tilanteessa 1-2 ja kotijoukkue tasoittikin ensin pelin ja siirtyi 4-2 johtoonkin, mutta vierasjoukkueen takaa-ajo riitti vielä yhteen maaliin lopputulokseksi 4-3. Viitaniemen kenttä Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen.




Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva
http://www.nettisanomat.com/
2012/01/16/etusivu.htm

Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.


Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/
2006/05/01/etusivu.htm

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 

Sanomaviikko 2014/04/05 - Ennakkosensuuri, Tapaus Mononen - Sensuuri, ennakkosensuuri ja itsesensuuri. Kolme tapausta: Harkimo (Rantasila) 1999 – Mononen (Mononen) 2012 ja Kummola (Sinivaara) 2014. - ,,   ,,  - Sanomakonsernin tiedote liputtamisesta Natoon liittymiseksi Lue! - Kuva. Tapio Raunio & Matti Wiberg (toim.): Eduskunta. Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. - Bandy JPS-HIFK Kuva - Harrastakaa! Kuva - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - lauantai 05.04.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen.

 

N:o 1728 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2014-04-05, nettiin 2014-04-05 13:00 linkkejä 2014-04-05.


Sivun alkuun!


Kuvaviikko-sivuston rinnakkaissivustona nettiin keskiviikkona 2014-06-25.